Itsensä rakastaminen

Herään aamulla luonnonääniin ja vähitellen heräilevän kaupungin kolinoihin. Olen saanut hyvän yön eli unta on tullut yhtäjaksoisesti 5-6 tuntia. Aivojen määriteltyä vuorokauden aika, fyysiset tarpeet tai niiden puuttuminen, annan itseni vaipua takaisin hiljaisuuteen. Ajatuksissa kiitollisuus terveydestä, runsaudesta, ilosta ja rakkaudesta. Koko kehoni alkaa vastaamaan ajatuksiini. Rentous syvenee, energiat virtaavat, tunnen miten terve ja vahva olen. Tunnen miten minua rakastetaan ja miten minä rakastan.

Miten voisin tänään osoittaa itselleni rakkauteni itseäni kohtaan?

Nousen ylös, juon puhdasta huonelämmintä vettä ja levitän joogamattoni avoimien terassinovien eteen. On vielä lähes pimeää, mutta luonto on selvästi valmiina kohta alkavaan uuteen päivään. Teen rauhallisen avaavan joogaharjoitukseni ja kuulostelen tarkalla korvalla kehoani. Kyllä, tänään on hyvä päivä liikkua voimakkaammin yhden helpomman päivän jälkeen. Laitan astiaan turpoamaan pellavansiemenrouhetta, mustaherukkajauhetta ja kaakaonibsejä. Lenkkarit jalkaan ja portaita alas kadulle. Reippain askelin kohti rantaa, jossa aallot ovat taas pitkän tyynen jakson jälkeen melko voimakkaat. Kävelen lujaa kostealla ja vähän upottavalla rantahiekalla. Tullessani aallonmurtajalle juoksen sen päähän niin lujaa kuin pääsen. Päässä pysähdyn venyttelemään ja avaamaan kehoani. Ihailtuani auringonnousua ja venyteltyäni, juoksen taas täysillä aallonmurtajaa pitkin rantabulevardille, joka alkaa täyttymään kuntoilijoista, töihin menijöistä, auringonnousun ihailijoista. Juoksen pätkiä täysillä ja kävelen kunnes hengitys taas on tasautunut. Alaovelta 6. kerrokseen portaita on viimeinen spurtti. Lenkkini kesti 45 minuuttia. Suihkuun, vaikka mieli olisi tehnyt mereen... Tämä on yhtälö, joka etsii vielä ratkaisuaan....miten pulahtaa suoraan lenkin jälkeen mereen ja tulla samoilla kamppeilla takaisin kotiin valuttamatta koko matkaa merivettä jälkeensä?

Hetken hengähdyksen jälkeen smoothien viimeistely sitruunalla, avokadolla, oliiviöljyllä ja inkiväärillä. 

Ollessani 42-vuotias tein päätöksen, että olen 50-vuotiaana paremmassa kunnossa kuin sillä hetkellä olin. Tämä toteutui itse asiassa yllättävänkin hyvin ja helpon oloisesti. Tärkein oli ruoka. Aamupalani oli ollut kahvia ja pullaa. Sen tilalle smoothie, joka alkoi luonnonjogurtista ja banaanista ja siitä pikkuhiljaa kehittyi yhä terveellisempään suuntaan. Lisäsin myös normaaliin ruokavaliooni lisää kasviksia, jolloin höttöruoka vähitellen jäi pois. Ravinnon tultua kuntoon se jo yksistään alkoi kohottamaan olotilaani paremmaksi. Jaksoin liikkua vähän enemmän ja elämänlaatu muutenkin parani. Nyt kun tuo 5-kympin kynnys on ylitetty, olen haastanut itseni olemaan 6-kymppisenä paremmassa kunnossa kuin silloin. Nyt haastetta onkin jo vähän enemmän, sillä aluksi pohjalta ei ollut kuin yksi suunta. Seuraava etappi oli hyötyliikunnan lisääminen. Pyöräilin kesättalvet kaikki alle 5 kilsan matkat. Parhaina päivinä näin tuli jopa 40 km:n pyöräilysuorituksia päivässä, pienissä erissä pitkin päivää. Sen vaikutukset kuntotasossa olivat hämmästyttävät! Nyt olen ottanut ohjelmaani lisäksi intervalliharjoitukset. Muutaman kerran viikossa kaikki teho irti juoksupyrähdyksillä. Eikä tarvii pitkää matkaa juosta, kun menee portaita tai mäkeä ylös. On aika pian ne kaikki tehot otettu irti ;) Seuraava lisäys tulee olemaan kuntosalilla tehtävät lihasharjoitukset....

....mutta takaisin tähän hetkeen....

Keho on nyt rauhallinen ja tyydytetty. Mieli on rauhallinen, valpas ja tyytyväinen. Rakastettu olo. Ja kaiken tämän sain itse aikaiseksi. Jos sinä olisit tehnyt tämän kaiken, en ehkä olisi näin tyytyväinen, todennäköisesti jotain kateellisen ja katkeran välimaastossa. Sinä et voi siirtää hyvää oloasi minun kokemuksekseni. Todennäköistä on myös, että jos sinä toimisit nyt samoin kuin minä, sinun olosi ei olisi samanlainen. Jokainen meistä on fyysisesti erilainen. Jokaisella meistä on erilainen historia. Jokainen meistä reagoi eri tavoin samoihin asioihin. Siksi vain minä itse tiedän täydellisesti miten rakastaa itseäni juuri nyt ja tässä. Aivan niinkuin sinä tiedät itsestäsi.

Rakasta itseäsi ja esitä itsellesi kysymys: Miten voin juuri nyt rakastaa itseäni? Yksi pieni ajatus, yksi pieni teko, yksi pieni hetki. Siihen on jokaisella mahdollisuus ja resurssit. Sitten vain lisäät niitä asioita päivääsi niin usein ja niin paljon kuin mahdollista!

Rakasta itseäsi joka hetki, olet sen arvoinen <3

Mitä olen löytänyt?

Aikaa on vierähtänyt seuloessani elämän pohjamutia. Nyt olen ollut viikon Espanjassa ja antanut ruopatun mudan laskeutua ja odottanut mitä löytyy näkymän kirkastuessa.

Mitä löytyi? 

Rakkaus. Huomasin rakastuneeni. Vihdoinkin! Tätä olen odottanut ja toivonut, ehkä elänytkin sitä etsien. Onhan rakkaus  suurin ja vahvin voima maailmankaikkeudessa. Olen tuntenut elämäni aikana paljon puutetta suhteessa rakkauteen. Luullut löytäväni, puristanut löydökseni tiukasti nyrkkiini ja takertunut siihen kuin hukkuva. Mutta kerta toisensa jälkeen olen saanut huomata, että nyrkkini on hetken kuluttua tyhjä. Mihin rakkaus hävisi?

Ei rakkaus ole löydettävissä eikä se häviä mihinkään. Rakkaus on. On aina ollut. Tulee aina olemaan. Minä itse olen ollut se, joka on ollut hukassa. Minä olen ollut se, joka on ollut puristetussa nyrkissäni.

Puristanut itse itseni tyhjäksi, puristanut niin, että henki on lähtenyt. Elämä kaikonnut ja ilo hävinnyt.

Kuinka helppoa on ollutkaan löytää ulkopuoleltaan syyllinen rakkaudettomuuteen. Osoittaa sormella milloin sitä, milloin tuota, syyttäen, että on sinun syysi, etten koe olevani rakastettu.

Kuinka monta kertaa on toistettava samoja kaavoja, ajettava samoja raiteita, ennen kuin ymmärtää?

Minä sain toistaa lukemattomia kertoja....vain Luoja tietää montako kertaa olen toistanut samaa asiaa ymmärtämättä. Mutta onneksi päivä alkaa sarastamaan ja valonsäde valaisemaan. Ensin on nähtävä, vasta sitten voi ymmärtää. Ymmärrys tuo mukanaan muutoksen.

Mikä on muuttunut?

Enää en etsi epätoivoisesti rakkautta itseni ulkopuolelta. Ymmärrän, että rakkaus on minussa itsessäni ja heijastuu sieltä elämääni. Olen rakastunut Itseeni <3

Mitä se tarkoittaa ja miten se näyttäytyy elämässäni?

Koska löytö on vielä näin tuore, en osaa tuohon vastata kovinkaan hyvin. Yksi iso muutos on puutteen tunteen poistuminen. En ole enää riippuvainen ulkoapäin tulevasta vaan minulla on rauha itseni kanssa. Ja jos en ole rauhan tilassa, tiedän aina missä on "syyllinen". Minun oli tehtävä paljon ja isosti ennen kuin näin sen mikä on ollut koko ajan. Ego leikkii kanssamme. Se tarjoaa meille monenlaista kivaa puuhaa uskotellen elämän tapahtuvan jossakin muualla. Tai se uskottelee meille mitä meidän on omistettava, tehtävä, miltä näytettävä jne. ollaksemme rakkauden arvoisia. Mutta tuo kaikki ulkoinen voidaan ottaa meiltä silmänräpäyksessä pois! Mitä jää jäljelle? Mitä sinun elämääsi jää jäljelle jos kaikki ulkoinen on pois? Työ, koti, läheiset? Itse olen tällä hetkellä ulkoisesti hyvinkin yksin. Normiyhteiskunnan näkökulmasta ilman työtä. Väliaikainen vuokra-asunto majapaikkana vieraassa maassa. Yksin. Rakkaat tyttäreni, sisarukseni, sukulaiseni, ystäväni fyysisesti kaukana. Kaikesta tästä ulkoisesta huolimatta tunnen elämässäni olevan rakkautta ensimmäisen kerran aidosti ja katoamattomasti, koska nyt osaan rakastaa itseäni.

Totuutta etsimässä

Olen huomannut, että vapaus lisääntyy aina kun lähden horjuttamaan tottumuksiani, tapojani ja rajojani. Epämukavuusalueella vierailu laajentaa aina positiivisella tavalla hiekkalaatikkoani.
Olen ikuinen totuuden etsijä ja minulla on voimakas tarve ryskyttää raja-aitoja vastaan etsiessäni totuutta. Ei-totuudelliset asiat eli luulot, uskomukset ja pelot alkavat huojumaan ja horjumaan. Isojen rakenteiden ryskyessä alas voi olla välillä tosi pelottavaakin. Mutta kun kerta toisensa jälkeen huomaa pölyn ja liikkeen pysähdyttyä jäljelle jääneen jotain upeaa ja aitoa, totuudellista, niin eihän sitä voi olla toistamatta! Ja se mitä toistat, vahvistuu ja huomaat sen olevan kerta kerralta helpompaa. Niin, tai haasteiden olevan isompia ;)


Meille jokaiselle on yksilöllistä paljonko kestämme ja tarvitsemme horjutusta milläkin elämänalueellamme ennenkuin sen jumiutuneet mallit tulevat esille ja alkavat vapisten hajota.
Olen haastanut kehoni liikkumaan ja parantamaan itseään. Olen kokeillut erilaisten ruokavalioiden vaikutusta itseeni. Olen testannut mielenhallintamenetemiä, meditaation vaikutuksia ja useita vaihtoehtohoitoja itseeni. Aina jotain kultakimpaleita on löytynyt, kun on aikansa lapioinut hiekkaa, soraa ja mutaa. Minulle oli helppoa lähteä noista asioista liikkeelle. Tai keho alkoi protestoida niin paljon, että sen kanssa oleminen oli epämukavampaa kuin sen huoltaminen liikunnan avulla.

Minä ja perheeni olemme aina kestäneet ja sopeutuneet helpsti muutoksiin, jotka liittyvät kotiin ja asumiseen. Olenhan itse jo 1-vuotiaana lähtenyt kesäkuukausien ajaksi maatalosta pääkaupunkiseudulle tädin luokse hoitoon. Olemme matkustelleet perheen voimin paljon ja muuttaneet useita kertoja ennen tyttöjen kouluikää. Tällä hetkellä puran ja pakkaan kotiani lähteäkseni Espanjaan, tyttäreni seikkailevat yhdessä Uudessa Seelannissa ja heidän isänsä jossakin Venäjän ja Lapin kotien välillä sukkuloiden. Evakkoäitien perintöäkö?

Talouteen, rahaan ja tavaraan liittyvät asiat ovat jo lapsuudenkodeista imettyjä asioita. Arkkurahojen säästäminen tuli minulle hyvin tutuksi jo varhain. Säästäminen ja niiden sijoittaminen järkevästi tuli avioliiton myötä perheemme arvoksi. Eli turvallisuushakuisuus rahaan liittyen on äidinmaidossa imettyä ja ympäristön vahvistamaa. Ja eikös rakkaat tyttäreni, ole melko vahvasti siirtynyt opetus eteenkinpäin...

Olen miettinyt esimerkiksi automerkkejä ja ihmisten suhtautumista niihin. Kuinka suuri osa suhtautumisesta perustuu faktaan, tutkittuun tietoon ja tuloksien puolueettomaan analysointiin ja kuinka paljon ympäristön vaikutteisiin? Minä sain joskus valita perheemme automerkin ja -mallin vapaasti. Siis vapaasti niistä 5 soveliaasta merkistä, jotka lasteni isän mielestä olivat "autoja". Väri sentään sai olla jotain muuta kuin musta. Ainakin jos se ei maksanut ylimääräistä. Heh. Toinen ostaa aina uuden auton, toisen mielestä se on täyttä tyhmyyttä. Niin paljon opittua ja tunnepohjaista suhtautumista yhteen kulkuvälineeseen.

Tein taloudelliseen turvallisuuteen liittyvän ison päätöksen päättäessäni erota. Se valinta ja siitä seurannut matka oppeineen on tuonut valtavasti oivalluksia. Jos seinät ja maakuntarajat, eikä tänä päivänä enää maiden rajatkaan, minua pidättele, nyt olen vapauttanut itseni arkkurahojen säästämisestäkin :D
Sanoin muuten usein äidilleni, että tietääkseni kukaan ei viime vuosikymmeninä ole jäänyt hautaamatta rahapulan vuoksi. Ja niin muuten kävi, että äidinkin arkkurahoilla olisi haudattu koko lähisukukin.Saa nähdä miten mun käy! Rakkaille tyttärilleni olen sanonut jo monesti, että minulta ei kannata perintöjä odotella. Mieluummin annan eläessäni rakkautta, läsnäoloa, kerron kokemuksistani ja eletystä elämästäni ja kuuntelen heidän kokemuksiaan. Ja otan niistäkin opikseni.

Mutta jälleen olen mennyt epämukavuusalueelleni härkätaistelijan punainen vaate liehuen! Kaivan esiin uskomuksiani, luulojani, pelkojani, jotka liittyvät mm. vaurauteen, rahaan ja omaisuuteen, turvallisuuden tunteeseen. Jälleen kerran. Aina vain syvemmälle. Kiitos kaikille teille, jotka tässäkin kohdassa toimitte peileinäni. Laboratorio on käynnissä ja höyry nousee. Onko kyseessä ihmiskoe? Kyllä, kohteena Minä Itse.

Ai niin, sitä voisi kutsua myös Elämäksi <3

Roolileikkiä

Tässä eräänä päivänä havahduin omaan erikoiseen tilanteeseeni; en löytänyt itselleni sopivaa roolia...Hetken ihmettelin ja sitten huomasin miten suunnaton keveys alkoi lisääntymään sisälläni! Kuinka paljon erilaiset roolit sanelevatkaan elämäämme!

Minä suhteessa yhteiskuntaan. Kuinka monta erilaista roolia olenkaan omannut elämäni varrella....
Lapsi, koululainen, opiskelija, harjoittelija, työntekijä, kotiäiti, työtön, työelämän ulkopuolella, palkansaaja, yrittäjä...Entäs sosiaalinen elämä? Lapsi, tytär, sisko, tyttöystävä, vaimo, äiti, rouva, eronnut...mikä muuten olet kun et ole neiti etkä rouva? Entinen rouva? Eronnut? Mikä olet kun et ole palkansaaja, et yrittäjä, et työelämän käytettävissä mutta et sen ulkopuolellakaan? "Vapaaherratar"? Heh, ei hullumpi nimitys...Vai olisiko vielä parempi "Ihminen"? Mihinkähän tilastoon ne minut oikein laittavat tuolla yhteiskunnan luokittelusysteemeissä? Vai olenkohan jo onnistunut tipauttamaan itseni pois niistä ;)

Meitä roolitetaan ja laatikoidaan niin monella eri tavalla.Myönnän tekeväni sitä itsekin. Monesti se helpottaa asioiden hahmottamista, mutta alkaa myös välittömästi rakentaa tietyntyyppistä laatikkoa ihmisen ympärille. Olet varmasti ollut useinkin samassa tilanteessa kuin minä eli ennestään toisiaan tuntemattomat ihmiset kokoontuvat yhteen ja tilaisuus aloitetaan esittelykierroksella. Mitä kerron itsestäni? Mitä roolinimiä annan itselleni? Miten minua arvioidaan niiden perusteella? Kohtaavatko ihmiset minut minuna vai roolihahmonani?

Olen jo vuosia purkanut monia noista luettelemistani rooleista, pikkuhiljaa, kerros kerrokselta olen paljastanut näkyviin itseäni. Keventänyt taakkaani, antanut oman mielipiteeni, omien ajatusteni, oman ominaislaatuni tulla esille. Olen välillä itsekin hämmästynyt, hämmentynytkin, omaa itseäni. Ja, kyllä, todella moni muukin on sitä tehnyt ;), ehkä sinäkin! Muistan kuulleeni oman tyttäreni sanomana: Ei äiti voi olla tuollainen/tehdä/sanoa noin! Onneksi noista sanoista on jo aikaa ja nykyisin saan enimmäkseen kannustusta tyttäriltäni, ainakin ensihämmennyksen haihduttua <3

Yksi rooli on ollut minulla vahva. Olen suomalainen. Nyt olen haastamassa sitäkin roolia muuttaessani Espanjaan. Mitä siellä asuminen tekee tuolle roolille? Vahvistaa, avartaa, järkyttää? Se jää nähtäväksi.

Mitä on jäänyt jäljelle? Ainakin koen olevani mitä suurimmassa määrin nainen. Mutta se ei ole pelkästään rooli, vaan paljon enemmän. Sitä seuraa vahvasti äitiyden rooli. Suhteeni tyttäriini on ollut jo pitkään minun mielestäni paljon laajempi kuin äidin ja tyttären välinen rooli. Toki se tulee aina olemaan vanhempi nainen - nuorempi nainen asetelman kautta läsnä. Ikiaikaisen tiedon ja kokemuksen siirto sukupolvelta toiselle. Olkoon se naiseutta ja äitiyttä, luomista ja elämääsäilyttävää, hyvin syvällä sydämissämme olevaa alkukantaista vaistomaista toimintaa. Naisen ja äidin roolit ilmenevät monella muullakin tapaa kuin sukulaisuussuhteissa. Ilmennän niihin liittyviä ominaisuuksia lähes kaikessa toiminnassani.

Sukupuoliin liittyvät energiat ovat mielestäni niin syvälle koodattuja luontokappaleisiin, että niitä ei ole tarpeen riisua ihmiselämässä, päinvastoin ilmentää niitä puhtaimmalla mahdollisella tavalla. Tietenkin kun kaivaudutaan syvemmälle ihmisyyteen ja mennään sen rajojen yli sielun tasolle, nekin häviävät. Meissä jokaisessa on kuitenkin feminiininen ja maskuliininen puoli ja ne ilmenevät joko yksinään tai harmonisesti tasapainossa. Näin on oltava, elämmehän dualismin maailmassa ja kaikella on vastavoimansa.

Pysähdy hetkeksi miettimään sinun roolejasi! Kuinka monta löydät? Miten ne eroavat toisistaan? Minkälaisen vastanäyttelijän tuo rooli tarvitsee? Mitä se sinulle antaa? Mitä se sinulta ottaa? Mitä mahdollisuuksia tuo tullessaan? Miten rajoittaa? Oletko rooliesi vanki?

Kärsimys

Miksi ihmiset kärsivät? 

Pysähdyin miettimään tätä asiaa lukiessani ystäväni kirjoittamaa kirjaa. Hän kirjoitti siinä näin:

”Ihmisen kärsimyksellä on kuitenkin myös positiivisia puolia. Kärsimys kasvattaa meissä tunteen syvyyttä. Vain oma kärsimyksemme, josta olemme vapautuneet, antaa meille mahdollisuuden ymmärtää toisten kärsimyksiä, tuntea myötätuntoa heitä kohtaan ja auttaa heitä.”

Tuo on niin totta. Itse en olisi se ihminen joka olen nyt ja tässä ilman riittävää kärsimistä. Vain se sai minut muuttamaan elämäni suuntaa. Vuonna 2006 kun kärsimykseni kupla puhkesi ja egon voima ei riittänyt jatkamaan etenemistä vaan oli kohdattava se tosiasia, että siihen asti kulkemani polku on minulle mahdoton. Pysähdys ja uuden suunnan valinta eivät olisi tapahtuneet ilman kärsimystä. Ja mitä tuo kärsimys onkaan minulle antanut! Elämistä hetkessä, positiivisia tunteita, terveyttä ja hyvinvointia, onnea ja rakkautta. Onhan mukana myös kyyneleitä, epätoivoa ja pelkoa, mutta on tullut myös kokemuksesta syntynyt tieto, miten ne kohdata ja selviytyä niistä.

Oma kärsimyksemme antaa meille mahdollisuuden ymmärtää toista samassa tilanteessa olevaa. Emme täysin voi samaistua toisen elämään ja kokemukseen, mutta riittävästi osoittaaksemme myötätuntoa. Keskustelin toisen ystäväni kanssa miten vaikeaa hänen läheisilleen oli kohdata hänet hänen puolisonsa yllättävän kuoleman jälkeen. Ihminen, joka ei ole kohdannut kuolemaa, ja sitä kautta omaa kuolemanpelkoaan, mielellään kääntää selkänsä kuoleman pelolle eikä voi olla aidosti myötätuntoinen sellaisen kohdanneelle. 

Kehon sairaudet ja niistävät seuraavat kärsimykset esim. kipu, ovat meille mahdollisuus henkiseen kasvuun.

Kivun edessä menemme polvilleen sekä konkreettisesti että henkisesti. Kivun hyväksyminen voi mahdollistaa sen lieventymisen tai jopa kokonaan häviämisen. Täydellinen olemassa olevien asioiden hyväksyminen on yksi suuri kasvun mahdollisuus meille.

Pohdin kärsimystä toiseltakin kantilta. Voisiko ollakin niin, ettei meidän tarvitse ollenkaan kärsiä? Pelkomme ja ajatusmallimme, karmamme, historiamme ja tulevaisuuden odotuksemme synnyttävät meille kärsimystä. Mutta kun elämme läsnäolossa ilman pelkoja ymmärtäen olevamme Rakkaus, emme kärsi. Siis ollessamme luonnollisessa aidossa olotilassamme sinne ei kuulu kärsimys. Tämä ajatus tuntuu mielettömältä. Ja sitä se todennäköisesti onkin, mieletöntä! Miksi ihmeessä kuitenkin ihan itse valitsemme kärsimyksen???

Voisinko valita toisin? Voisitko sinä valita toisin? Kehitynkö, opinko ilman kärsimystä? Mitä mieltä sinä olet?

Matka jatkuu

Onpas aikaa vierähtänytkin edellisestä kirjoituksesta. Mutta paljon on tapahtunutkin :)

Matkanteko tuottaa joskus yllätyksiä. Mutkan takana ei odotakaan se mitä luulit siellä olevan, vaan jotain muuta. Ensin saatat pettyä, mutta tunne saattaa nopeasti vaihtua myönteiseksi. Tai sitten mutkan takaa avautuva näkymä saat sinut sanattomana haukkomaan henkeäsi!

Tein päätöksen muutosta huhtikuussa. Mielessäni oli rakentunut melko selkeä suunnitelma tulevasta mahdollisuudesta. Halusin tehdä tutkimistyön ja tutustumisen huolellisesti ja käytinkin siihen aikaa ja apuja kuulostellen tarkasti tuntemuksiani. Kesäkuun alussa olin valmis ottamaan ratkaisevan askeleen. Tuo askel toi mukanaan yllätyksen mitä en ollut ollenkaan ottanut huomioon eli se siitä huolellisesta valmistautumisesta. Tunteet ja ajatukset, jotka pyörähtivät mielessäni välittömästi tuon ratkaisun selvittyä, olivat nekin yllättävät. Kaksi päivää ja minut yllätettiin uudelleen. Asiat lähtivät nopeasti ratkeamaan ja uudet kuviot valmistumaan. Kuitenkin nuo uudet kuviot yllättäin olivatkin ns. vanhoja tuttuja parin vuoden takaa. Elämä leikittelee kanssamme ilkikurisesti :D

Kyllä, muutto toteutuu, mutta muuttomatka venähti aikas paljon pidemmäksi kuin olin suunnitellut vielä hetki sitten. Ilmansuunta on sama, mutta km-määrään tuli yksi 0 lisää...Pääkaupunkiseutu vaihtui Aurinkorannikkoon. Australiakin keikkui viimeiseen asti mukana, mutta voit uskoa, että sen suunnitelman rinnalla EU-maa on ihan piece of cake ;)

Heinäkuun aikana teen palkansaajavelvoitteeni loppuun ja elokuu kuluu kahden asunnon tavaroiden realisoimisessa ja muissa käytännön järjestelyissä ja oman yrityksen jutuissa. Syyskuun alussa alkaa rauhaisa matka vesiä ja maita pitkin etelään. Kiva kutina vatsanpohjassa! Mitä matka tuo mukanaan, mitä se vie mennessään, mitä kuorii minusta esiin...kaikki se jää nähtäväksi.

 

Elämä jatkuu <3 

Tarina jatkuu <3

Kartanlukua

Kun katselet elämäsi karttaa, mitä näet siinä?

Näetkö jyrkän vuoriston uuvuttavine ylämäkineen ja pohjattomine rotkoineen?
Näyttäytyykö lähiympäristösi polveilevana niittynä?
Oletko autiolla saarella keskellä valtamerta?

Meistä jokainen katselee aivan samaa karttaa, jokainen vain omasta kohdastaan.
Suodatamme näkemämme omien kokemustemme värittämien linssien kautta. Jos olen kompastunut ja satuttanut itseni tietynlaisessa maastossa, seuraavalla kerralla valitessani reittiä, saatan vältellä samantyyppistä maastoa aikaisemman tapahtuman kipu mielessäni. Tai joku voi haluta tutustua aina vain uusiin ja erilaisiin maisemiin, kerran koetut tuntuvat jo eletyiltä.

Erilaiset maastot ja valitut kulkureitit antavat meille erilaisia kokemuksia. Miltä tuntuu korkealla vuorella, josta näkee niinkauas kuin näkökyky kantaa, mutta jossa voi myös olla ohut ilma jatuntuu, että happi loppuu? Entä ahtaassa kanjonissa kahden korkean kallion välissä? Suossa?

Minä en voi tietää miltä tuntuu kulkea maastossa, jota katselen kartalta. Tiedän todellisuuden vasta kun olen ottanut nuo askeleet. Kaikki muu on mielen tuottamaa kuvitusta. Kuvitus perustuu aikaisempiin kokemuksiimme, historiaamme ja värittyy niiden tuomilla tunteilla tulevaisuuteen luomallamme odotuksella. Kuinka usein olenkaan saanut tämän huomata! Kuinka usein olenkaan huomannut tehneeni minua rajoittavia odotuksia. Niin, ja pettymyshän syntyy vain minun luomistani odotuksista, jotka eivät täyty.

Mitä tehdä?

Olen päättänyt kulkea askel kerrallaan. Muistan vuosia sitten tekemäni vaelluksen käsivarren Lappiin. Taitoin matkaa 5 päivää islanninhevosen selässä. Maasto oli pääosin kivistä mäkeä, välillä ylös ja välillä alas. Siellä täällä jotain poluntapaista, puroja ja kosteikkoja. Ihailin hevosen taitoa asetella jalkansa. Varsinkin kivisten purojen ylitykset olivat taidetta. Turpa kivissä kiinni hevonen etsi jaloillaan seuraavaa tukevaa askelmaa kokeillen kiviä. Välillä tuntui ettei maassa ollut kuin kaksi jalkaa...Mutta nopeasti ja varmasti tuo viisas eläin joka kerta löysi tasapainon ja pitävän jalansijan! Se oli täysin läsnä hetkessä ja käytti kaiken tietonsa löytää juuri se kivi, jolle astua seuraavaksi. Noin minäkin haluan edetä matkallani! Kaikkia aisteja käyttäen, juuri tässä hetkessä, tällä kivellä, tällä askeleella pohtimatta kuljetun matkan kokemuksia kiirehtimättä edessäoleviin askeliin.

Olen toinen jalka kivellä, tukevalla sellaisella. Toinen jalka on noussut ylös ja tapailee eteenpäin paikkaa mihin laskeutua. Kiitos <3

Määränpään valinta

Näin itseni pyörimässä liikenneympyrässä. Ympyrästä lähti monia poistumisteitä. Pyörin ja tarkastelin mahdollisuuksiani. Pyörin uudelleen ja tarkastelin uudelleen. Pinnistelin nähdäkseni mutkien taakse. Kuuntelin tunteitani. Tunteeni vaihtelivat, ailahtelivat kuin keväinen ilkikurinen tuuli. Kiersin, kiersin ja kiersin.

Eräs valinta alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Kurkistaessani sinne kohtasin joka kerta rauhan ja tyyneyden pohjavireen. Silti en suostunut poistumaan ympyrästä vaan katselin edelleen muitakin vaihtoehtoja. Ja varsin tarkkaan.

Kunnes oivalsin yhden asian. Kyllä, joudun valitsemaan yhden. Mutta valintani ei oikeasti ole joko-tai vaikka selkeästi valitsen yhden ja hylkään muut. Valintani voi olla myös sekä-että. Tiet risteilevät, muodostavat verkoston, tulee uusia liikenneympyröitä, uusia risteyksiä. Kulkuneuvossani ei ole pakkia (vai onko?) mutta jarru, kaasu ja kääntyvät etupyörät kyllä. Niiden avulla voin koko ajan hienosäätää ja tarkentaa reittivalintaani ja etenemisnopeuttani.

Peilailin tilannettani useammankin ystäväni kautta, kiitos teille jokaiselle siitä! Kuulin hyviä kysymyksiä, kyseenalaistuksia ja erilaisia näkemyksiä. Sain kohdata myös omia tapoja reagoida toistuvasti samalla tavalla samankaltaisissa tilanteissa. Teenkö täysjarrutuksen, hidastanko vai alanko vilkuilla täysin uusia reittejä? Vai pistänkö isompaa silmään ja kaasun pohjaan? Heitänkö vapaalle ja  annan rullata omalla painollaan....

Valinta on nyt tehty. Matka jatkuu. Katselen maisemia ja vastaantulevia asioita mielenkiinnolla, perhosia vatsanpohjassa, sydän laulaen. Iloitsen, että uskalsin valita. Minua ei pelota niinkään valinnan seuraukset, vaan itse valitseminen oli se, mikä pelotti. On muuten melko ajankohtainen asia monelle näin vaaliviikonlopun alla. Mitä valitsen ja mitä valinnasta seuraa....Vähän sama tilanne se on vaaleissakin. Eihän se numeron kirjoittaminen siihen vaalilippuun ole se vaikea juttu, vaan se siihen tilanteeseen johtavien valintojen teko. Äänestänkö ylipäätään ollenkaan, mitä puoluetta, ketä ehdokasta jne.

Mun ehdokasvalinta on suoritettu ja ääni annettu ~ elämä päättäköön tästä eteenpäin <3

Tasapainon etsiminen

Lähes 2 kuukauden tauko blogin kirjoittamisessa ja otsikko taitavat kertoa jo kaiken oleellisen tilanteestani :)

Joitain asioita on liikaa ja joitain liian vähän. Puntaroin jatkuvasti elämässä olevien eri osa-alueiden välillä tasapainon löytämiseksi. Säätöä. Karkeampaa ja hienompaa. Välillä kirveellä ja välillä hiekkapaperilla. Olen myös huomannut miten jokin siemen itää ja yhtäkkiä siitä kasvanut asia onkin vallannut lähes koko elämän.

Olemme eläneet viime viikot voimakasta vastakohtaisuuksien aikaa energeettisesti. Auringon ja kuun pimennykset ovat nostaneet minulla asioita esille. On ollut tilaisuus tarkastella ikäänkuin valonheittimen kirkkaassa valokeilassa joitakin elämän osa-alueita. Ympärilläni on ollut myös ihmisiä, jotka ovat auttaneet minua näkemään asioita, joille olen yrittänyt kääntää selkääni. Aivan konkreettisestikin selkääni on kierretty ja väännetty aivan äärirajoille asti. Ilman kipua ja tuskaa en suostu aina näkemään asioita totuudellisesti. Tai en huomaa asioita nenäni edessä ennenkuin kompastun niihin.

Toisena pääsiäispäivänä minulla oli täysin vapaa päivä pitkästä aikaa. Taisipa olla ensimmäisiä tämän vuoden puolella. Kuljin metsässä, olin yksin ajatusteni kanssa, saunoin, söin, nukuin päiväunet ja sain vastaanottaa kokovartalohieronnan. Päivän kruunasi pitkä totuudellinen puhelinkeskustelu ystävän kanssa. Tänä aamuna ajatus on lentänyt vapaana ja kirkkaana. Korkealta olen nähnyt elämässäni olevat helmet. Helmet, joita haluan vaalia ja punoa lisää elämäni nauhaan <3

Jooga, vapauttava liike musiikin kanssa, kirjoittaminen, hitaat aamut, terveellinen ruoka, keskustelut ja yhdessätekeminen, liikkuminen luonnossa, lepo, yksinolo. Ne ovat elämäni peruspilarit, joiden avulla säilytän tasapainon elämässäni. Mitään niistä ei yksittäisenä saa olla liikaa tai mikään ei saa puuttua liian kauaa. Olen jälleen kerran elämässäni kohdassa, jossa olen tienhaarassa. Tai tienhaarassa, jonka huomaan, koska siinä on niin selkeät suuntaviitat. Olen tehnyt isoja päätöksiä myös ymmärtämättä olevani elämääni suuresti vaikuttavassa tienristeyksessä. Mutta nyt tiedän olevani. Olen pysähtynyt tähän risteykseen ja yritän tähyillä mitä eri suunnissa pilkottaa. Yritän nähdä mutkankin taakse.  Mutta elämä hymyilee salaperäisesti ja kieltäytyy näyttämästä minulle asioita. Elämä kysyy vain uudelleen ja uudelleen: Mitä haluat? Uskallatko? Haluatko oikeasti?

Uskallan. Haluan. Otan askeleen valitsemallani polulla. Otan askeleen polullani tietäen, että uusia tienristeyksiä ja valintoja tulee koko ajan. Tärkeintä on kulkea eteenpäin omaa tahtiani askel kerrallaan. Heilutellen tasapainon vaakaa etsien tasapainon tilaa. Hyvää matkaa minulle!

Kamppailijoiden heimoa

Viimeksi kirjoitin hallinnan tarpeesta. Kamppailu olemassa olevaa kohtaan kuuluu samoihin perusominaisuuksiimme. Syntyessämme ihmiseksi saamme halun taistella olemassaolevaa vastaan. Emme hyväksy sitä mitä elämässä on tässä ja nyt, vaan pyrimme muuttamaan sitä johonkin suuntaan. Eli kamppailemme, vastustamme, haluamme muuttaa.... Poljemme ja sotkemme paikoillamme vimmatusti pystymättä hyväksymään sitä mikä on.

Saammeko olemassolevan muuttumaan joksikin muuksi? Emme saa. Ainoa mitä saamme on kärsimys.

Kamppailemme. Kärsimme. Yritämme enemmän. Kärsimme enemmän. Mutta kun minä olen oppinut taistelemaan ja pyrkimään ja suoriutumaan ja muuttamaan elämäni paremmaksi....
Ensimmäisen kerran tajusin tämän asian täysin selkeästi joulun tapahtumien yhteydessä. Kerroin sinulle aikaisemmin miten tunsin itseni täysin riittämättömäksi ja kykenemättömäksi hallitsemaan omaa elämääni.
Lakkasin kamppailemasta tässä hetkessä olevaa totuutta vastaan ja "alistuin" siihen. Annoin itselleni luvan kokea juuri niitä tunteita, joita se hetki missä olin sillä hetkellä synnytti minussa. Ja kärsimys loppui välittömästi! Kun en kamppaillut olemassa olevaa vastaan, tapahtui jotakin ihmeellistä.

Ihme. Armo. Siunaus.

Kärsimys ja tuska kirposi harteiltani ja tunsin miten täydellinen rauha laskeutui minuun ja tiesin olevani kannettu ja varjeltu. Ja asiat alkoivat muuttua ilman ponnistelua, taistelua ja vääntöä. Tunne, joka seurasi kamppailusta luopumista oli niin hieno, että olen palannut siihen aina uudestaan. Nimittäin olen huomannut monta kertaa päivässä palanneeni kamppailuun. Lipsahtaneeni vanhalle ladulle takaisin. Ja muistanut, miten sieltä noustaan pois. Hyväksymällä sen mitä on. Täysin ja ehdoitta. Välttämättä se mitä on, ei ole muuttunut. Mutta se mikä muuttuu ihan joka ikinen kerta on se, että kärsimys loppuu!

Voila!

Kokeile.

Hallitsen, siis olen

Minulla on kädessäni Adyashantin kirja "Armoon lankeaminen - oivalluksia kärsimyksen päättymisestä". Olen lukenut sitä vasta muutaman kymmenen sivua, mutta kokenut suurta lohdutusta. Kirjassaan hän pohtii mm. miten meidän mielemme, egotietoisuutemme, vaikuttaa kokemukseemme elämästä.

Olen itse pohtinut hallinnan tarvetta. Se oli yksi isoimpia ratkaisujani muutosprosessini alkutaipaleella noin 4 vuotta sitten. Muutos, joka muutti minua ihmisenä paljon. Muutos, joka vaikutti paljon myös perheeseeni. Olen kiitollinen vahvalle ja rohkealle tyttärelleni, että hän näytti minulle tämän epäkohdan ja antoi minulle valinnan mahdollisuuden. Hallitse ja ole yksin tai lopeta ja säilytä yhteys. Joko tai.

Äidinrakkauteni ei epäröinyt hetkeäkään valintaa. Hallinnan ohjat lensivät samantein käsistäni. No, myönnän kyllä joskus tuskissani hapuilleeni niitä takaisin käsiini ;) Mutta tuossa hetkessä astuin ison askeleen tiellä kohti henkistä kasvuani pois erillisyyden harhasta. Emme pysty hallitsemaan mitään. Egolla ei ole minkäänlaista määräysvaltaa siihen, kuinka elämä etenee ja millaisena se näyttäytyy. Kuvitellessamme olevamme erillisiä, erossa kaikesta muusta, meissä syntyy luontaisesti tarve hallita elämää. Haluamme hallita itsemme lisäksi toisia ihmisiä ja ympäristömme olosuhteita.

Emme pysty oikeasti hallitsemaan mitään! Egomme on pelkkä ajatus, kuva, tapa, jolla mieli viittaa itseensä, ajattelee itseään. Ajatus on jotain mikä juolahtaa mieleen. Tulee ja menee.
Tarkastele hetkinen omaa mieltäsi. Et pysty määräämään milloin ajatus tulee ja milloin se häipyy. Jos emme pysty määräämään edes mielemme ajatuksia, mitä valtaa meillä oikeasti on? Jos pystyisin, määräisin itseni olemaan koko ajan avoin, rakastava ja onnellinen. Mutta tämän tiedämme kumpikin mahdottomaksi. Meillä jokaisella on myös toisenlaisia ajatuksia. Ajatuksia, joista syntyy tunteita. Tunteet saavat meidät toimimaan. Tekemisemme synnyttää uusia ajatuksia. Ikuinen oravanpyörä. Ja kuvittelemme oikeasti pystyvämme hallitsemaan tätä. Ja vieläpä oman mielemme lisäksi ympärillämme olevien ihmisten mieliä...

Kuulostaa hurjalta. Kuulostaa älyttömältä. Mutta näin me ihmiset vain toimimme. Hassua, että vaikka näemme, ettemme pysty hallitsemaan asioita, me kuitenkin tottumuksen voimasta pyrimme siihen yhä uudelleen. Välillä saatamme romahtaa tuskaamme ja ymmärrämme, että oikeasti emme pysty hallitsemaan. Kunnes toivumme järkytyksestämme ja jatkamme jälleen tuttua vanhaa toimintamallia noudattaen. Mikä on se voima, joka pitää meidät kiinni tuossa älyttömässä uskomuksessa?

Minä olen tutkaillut tätä asiaa jo melko pitkään omassa elämässäni. Olen myös seurannut samaa tutkailua lähipiirissäni. Tarve hallita. Voi, miten pelottavaa on päästää irti hallinnasta! Se on ainakin minulle todella pelottavaa edelleenkin. Ehkä vähän helpompaa oli päästää irti tarpeesta hallita toisten ihmisten elämää. Mutta päästää irti oman elämän hallitsemisesta...Huh-huh... Huomaan vähän väliä pyrkiväni hallitsemaan elämäni eri osa-alueita. Egoni keksii mitä monimutkaisempia virityksiä saadakseen hallita. Ja monesti sen ansalankoihin olen sotkeentunut. Aina uudelleen pyristelen irti, jatkan matkaani, kunnes jälleen...

Oppiläksy numero yksi tunnistettu. Jatkanpa kirjan lukemista. Jatkanpa hallitsemattomuutta. Katsotaan miten käy ;)

Kiitos ja anteeksi

Kuinka kauniisti soivatkaan nuo sanat sydämessäni! Samalla kun tunnen mielihyvää niiden olemassaolosta, mieleeni tulee monta henkilöä, joille haluan nuo sanat sanoa.

"Et voi antaa toiselle sellaista mitä sinulla ei itselläsi ole."

En pystyisi koko sydämestäni noita sanoja lausumaan ellen olisi niitä saanut kuulla omalla sydämelläni. Äitien ja tyttärien ketju on jälleen saanut yhden opintokokonaisuuden valmiiksi. Oma kokemus olemisesta tekijänä ja kohteena avaavat aina ymmärrystämme. 

Oivalsin monta asiaa omasta lapsuudestani tultuani itse äidiksi. Joitakin traumaattisia asioita en ollut edes tiedostanut itsessäni olevan ennen äitiyttä. Esimerkiksi se miten 1-vuotias on kokenut eroahdistuksen tultuaan erotetuksi äidistään, perheestään ja kodistaan kesän ajaksi. Tuon asian kohtaaminen oman lapsen ollessa samanikäinen satutti. Mutta kokemus äidin halusta suojella lastaan antoi tuohon kipuun samanaikaisesti katkeransuloisen mausteen. Niin totta tuo sanonta: kun yhteen suuntaan kumarrat, toiseen pyllistät...

Olen löytänyt itseni usein tuomitsemasta ihmisiä esim. luettuani jostakin median uutisoimasta tapahtumasta. Kuinka helppo on lähteä mukaan jutun sävyyn ja tuomitsemiseen. Mutta kun hetkeksi pysähtyy pohtimaan mitä oikeasti tietää asiasta tai mikä voisi olla totuus, niin saa huomata, ettei voi tietää kokonaisuutta. Ei näe isoa kuvaa, missä tuo yksityiskohta välähtää. Nöyryys ja ymmärrys jutun jokaista osapuolta kohtaan auttavat eteenpäin. Jokainen meistä on kohdannut itse miltä tuntuu, kun on tullut tuomituksi epäoikeudenmukaisesti. Ja jokainen meistä on tuominnut kanssakulkijansa epäoikeudenmukaisesti.

Olen tuominnut omaa äitiäni ja tullut tuomituksi äitinä. Olen myös ymmärtänyt, pyytänyt ja antanut anteeksi. Olen tullut ymmärretyksi, minulta on pyydetty anteeksi ja annettu anteeksi. Elämän ikiaikainen kiertokulku. Elämä antaa, kun vain vastaanotamme ja annamme eteenpäin saamamme.

Kiitos. Anteeksi.

Uusia alkuja

Vuosi 2015. Mitä edessä? Tuttu pohdinta aina vuoden vaihtuessa. Tuttua pohdintaa on myös vilkaista taaksejäänyt vuosi ja katsoa miten tavoitteet täyttyivät.

Tammikuun 2014 alussa elämässäni oli monta suurta kysymysmerkkiä. Paljon odotusta. Paljon optimismia. Paljon suunnitelmia. Paljon aloituksia. Tyhjyyttä ja tilaa. Poisraivattuja asioita. Jotkin kysymysmerkit avautuivat ja ratkesivat. Asuminen. Uusi koti. Yksi aloitettu koulutus. Kaksi valmistumiseen päättynyttä koulutusta. Paljon uusia ihmisiä. Suunnitelmia. Tankkaamo, joka antoi paljon viime vuonna. Antoi oppia, kokemusta, ihmisiä. Opetti aloittamaan aina vain uudelleen. Opetti uskomaan unelmaansa. Opetti sitkeyttä ja sinnikkyyttä. Antoi huiman kokemuksen yhdessätekemisen ilosta. Eteenpäinmenon riemusta. Vuoristorata, jossa oli äkkijyrkkiä nousuja ja laskuja, tiukkoja mutkia, vauhtia, kyyneleitä ja naurua. Eikä sen matkan päätepistettä ole vielä määritelty.

Jossakin kohdassa pimeintä kaamosta sisälläni alkoi nousta kuohua, sappea, väsymystä jopa epätoivoa. Olin ladannut niin paljon odotuksia vuoteen 2014 ja vuosi alkoi olla loppumassa ja korin pohjalle kertyneen saaliin konkretia näkyvissä. Itketti ja väsytti. Joulun ajan vietin tyttäreni ja siskoni perheen kanssa 5 tähden täysihoidossa nauttien joka solullani olemisen keveydestä, helppoudesta ja tutusta turvan tunteesta. Sydän lämpöisenä ajelimme tyttäreni kanssa satoja kilometrejä pitkin ja poikin Lounais-Suomea. Jouluaaton hartaus kotikirkossa, vanhempien haudalla käynti, keskustelut läsnäolosta, toiveista ja unelmista tyttäreni kanssa. Tunne paluusta takaisin lähtöpisteeseen. Ne kaikki riisuivat ja koskettivat minua.

Kun tulin kotiin takaisin, tunsin itseni aivan tyhjäksi. Saavutukset olivat karisseet jonnekin ja myös tulevaisuuden mahdollisuudet tuntuivat häviävän jonnekin yhä kauemmaksi.
Itseeni väsyneenä riivin aarrekartat ja unelmakirjoitukset alas seiniltä ja nostin kädet pystyyn huutaen maailmankaikkeuteen: En voi tietää mikä on minun parhaakseni! En voi tietää mitä haluan! En jaksa enää mestaroida omaa elämääni! Tapahtukoon Sinun tahtosi!

Joka kerta, kun mieleeni nousee halu suunnitella, sanon sisälläni "Tapahtukoon Sinun tahtosi."

Ja, todellakin! Moni asia on jo nyt muuttunut....ja kuinka helppo onkaan elää tässä hetkessä poimien ne kypsät hedelmät, jotka eteeni tuodaan.

Uskalla sinäkin luottaa siihen, että elämä kantaa ❤️