Näetkö jyrkän vuoriston uuvuttavine ylämäkineen ja pohjattomine rotkoineen?
Näyttäytyykö lähiympäristösi polveilevana niittynä?
Oletko autiolla saarella keskellä valtamerta?
Meistä jokainen katselee aivan samaa karttaa, jokainen vain omasta kohdastaan.
Suodatamme näkemämme omien kokemustemme värittämien linssien kautta. Jos olen kompastunut ja satuttanut itseni tietynlaisessa maastossa, seuraavalla kerralla valitessani reittiä, saatan vältellä samantyyppistä maastoa aikaisemman tapahtuman kipu mielessäni. Tai joku voi haluta tutustua aina vain uusiin ja erilaisiin maisemiin, kerran koetut tuntuvat jo eletyiltä.
Erilaiset maastot ja valitut kulkureitit antavat meille erilaisia kokemuksia. Miltä tuntuu korkealla vuorella, josta näkee niinkauas kuin näkökyky kantaa, mutta jossa voi myös olla ohut ilma jatuntuu, että happi loppuu? Entä ahtaassa kanjonissa kahden korkean kallion välissä? Suossa?
Minä en voi tietää miltä tuntuu kulkea maastossa, jota katselen kartalta. Tiedän todellisuuden vasta kun olen ottanut nuo askeleet. Kaikki muu on mielen tuottamaa kuvitusta. Kuvitus perustuu aikaisempiin kokemuksiimme, historiaamme ja värittyy niiden tuomilla tunteilla tulevaisuuteen luomallamme odotuksella. Kuinka usein olenkaan saanut tämän huomata! Kuinka usein olenkaan huomannut tehneeni minua rajoittavia odotuksia. Niin, ja pettymyshän syntyy vain minun luomistani odotuksista, jotka eivät täyty.
Mitä tehdä?
Olen päättänyt kulkea askel kerrallaan. Muistan vuosia sitten tekemäni vaelluksen käsivarren Lappiin. Taitoin matkaa 5 päivää islanninhevosen selässä. Maasto oli pääosin kivistä mäkeä, välillä ylös ja välillä alas. Siellä täällä jotain poluntapaista, puroja ja kosteikkoja. Ihailin hevosen taitoa asetella jalkansa. Varsinkin kivisten purojen ylitykset olivat taidetta. Turpa kivissä kiinni hevonen etsi jaloillaan seuraavaa tukevaa askelmaa kokeillen kiviä. Välillä tuntui ettei maassa ollut kuin kaksi jalkaa...Mutta nopeasti ja varmasti tuo viisas eläin joka kerta löysi tasapainon ja pitävän jalansijan! Se oli täysin läsnä hetkessä ja käytti kaiken tietonsa löytää juuri se kivi, jolle astua seuraavaksi. Noin minäkin haluan edetä matkallani! Kaikkia aisteja käyttäen, juuri tässä hetkessä, tällä kivellä, tällä askeleella pohtimatta kuljetun matkan kokemuksia kiirehtimättä edessäoleviin askeliin.
Olen toinen jalka kivellä, tukevalla sellaisella. Toinen jalka on noussut ylös ja tapailee eteenpäin paikkaa mihin laskeutua. Kiitos <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti