Olen itse pohtinut hallinnan tarvetta. Se oli yksi isoimpia ratkaisujani muutosprosessini alkutaipaleella noin 4 vuotta sitten. Muutos, joka muutti minua ihmisenä paljon. Muutos, joka vaikutti paljon myös perheeseeni. Olen kiitollinen vahvalle ja rohkealle tyttärelleni, että hän näytti minulle tämän epäkohdan ja antoi minulle valinnan mahdollisuuden. Hallitse ja ole yksin tai lopeta ja säilytä yhteys. Joko tai.
Äidinrakkauteni ei epäröinyt hetkeäkään valintaa. Hallinnan ohjat lensivät samantein käsistäni. No, myönnän kyllä joskus tuskissani hapuilleeni niitä takaisin käsiini ;) Mutta tuossa hetkessä astuin ison askeleen tiellä kohti henkistä kasvuani pois erillisyyden harhasta. Emme pysty hallitsemaan mitään. Egolla ei ole minkäänlaista määräysvaltaa siihen, kuinka elämä etenee ja millaisena se näyttäytyy. Kuvitellessamme olevamme erillisiä, erossa kaikesta muusta, meissä syntyy luontaisesti tarve hallita elämää. Haluamme hallita itsemme lisäksi toisia ihmisiä ja ympäristömme olosuhteita.
Emme pysty oikeasti hallitsemaan mitään! Egomme on pelkkä ajatus, kuva, tapa, jolla mieli viittaa itseensä, ajattelee itseään. Ajatus on jotain mikä juolahtaa mieleen. Tulee ja menee.
Tarkastele hetkinen omaa mieltäsi. Et pysty määräämään milloin ajatus tulee ja milloin se häipyy. Jos emme pysty määräämään edes mielemme ajatuksia, mitä valtaa meillä oikeasti on? Jos pystyisin, määräisin itseni olemaan koko ajan avoin, rakastava ja onnellinen. Mutta tämän tiedämme kumpikin mahdottomaksi. Meillä jokaisella on myös toisenlaisia ajatuksia. Ajatuksia, joista syntyy tunteita. Tunteet saavat meidät toimimaan. Tekemisemme synnyttää uusia ajatuksia. Ikuinen oravanpyörä. Ja kuvittelemme oikeasti pystyvämme hallitsemaan tätä. Ja vieläpä oman mielemme lisäksi ympärillämme olevien ihmisten mieliä...
Kuulostaa hurjalta. Kuulostaa älyttömältä. Mutta näin me ihmiset vain toimimme. Hassua, että vaikka näemme, ettemme pysty hallitsemaan asioita, me kuitenkin tottumuksen voimasta pyrimme siihen yhä uudelleen. Välillä saatamme romahtaa tuskaamme ja ymmärrämme, että oikeasti emme pysty hallitsemaan. Kunnes toivumme järkytyksestämme ja jatkamme jälleen tuttua vanhaa toimintamallia noudattaen. Mikä on se voima, joka pitää meidät kiinni tuossa älyttömässä uskomuksessa?
Minä olen tutkaillut tätä asiaa jo melko pitkään omassa elämässäni. Olen myös seurannut samaa tutkailua lähipiirissäni. Tarve hallita. Voi, miten pelottavaa on päästää irti hallinnasta! Se on ainakin minulle todella pelottavaa edelleenkin. Ehkä vähän helpompaa oli päästää irti tarpeesta hallita toisten ihmisten elämää. Mutta päästää irti oman elämän hallitsemisesta...Huh-huh... Huomaan vähän väliä pyrkiväni hallitsemaan elämäni eri osa-alueita. Egoni keksii mitä monimutkaisempia virityksiä saadakseen hallita. Ja monesti sen ansalankoihin olen sotkeentunut. Aina uudelleen pyristelen irti, jatkan matkaani, kunnes jälleen...
Oppiläksy numero yksi tunnistettu. Jatkanpa kirjan lukemista. Jatkanpa hallitsemattomuutta. Katsotaan miten käy ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti