sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Totuutta etsimässä

Olen huomannut, että vapaus lisääntyy aina kun lähden horjuttamaan tottumuksiani, tapojani ja rajojani. Epämukavuusalueella vierailu laajentaa aina positiivisella tavalla hiekkalaatikkoani.
Olen ikuinen totuuden etsijä ja minulla on voimakas tarve ryskyttää raja-aitoja vastaan etsiessäni totuutta. Ei-totuudelliset asiat eli luulot, uskomukset ja pelot alkavat huojumaan ja horjumaan. Isojen rakenteiden ryskyessä alas voi olla välillä tosi pelottavaakin. Mutta kun kerta toisensa jälkeen huomaa pölyn ja liikkeen pysähdyttyä jäljelle jääneen jotain upeaa ja aitoa, totuudellista, niin eihän sitä voi olla toistamatta! Ja se mitä toistat, vahvistuu ja huomaat sen olevan kerta kerralta helpompaa. Niin, tai haasteiden olevan isompia ;)


Meille jokaiselle on yksilöllistä paljonko kestämme ja tarvitsemme horjutusta milläkin elämänalueellamme ennenkuin sen jumiutuneet mallit tulevat esille ja alkavat vapisten hajota.
Olen haastanut kehoni liikkumaan ja parantamaan itseään. Olen kokeillut erilaisten ruokavalioiden vaikutusta itseeni. Olen testannut mielenhallintamenetemiä, meditaation vaikutuksia ja useita vaihtoehtohoitoja itseeni. Aina jotain kultakimpaleita on löytynyt, kun on aikansa lapioinut hiekkaa, soraa ja mutaa. Minulle oli helppoa lähteä noista asioista liikkeelle. Tai keho alkoi protestoida niin paljon, että sen kanssa oleminen oli epämukavampaa kuin sen huoltaminen liikunnan avulla.

Minä ja perheeni olemme aina kestäneet ja sopeutuneet helpsti muutoksiin, jotka liittyvät kotiin ja asumiseen. Olenhan itse jo 1-vuotiaana lähtenyt kesäkuukausien ajaksi maatalosta pääkaupunkiseudulle tädin luokse hoitoon. Olemme matkustelleet perheen voimin paljon ja muuttaneet useita kertoja ennen tyttöjen kouluikää. Tällä hetkellä puran ja pakkaan kotiani lähteäkseni Espanjaan, tyttäreni seikkailevat yhdessä Uudessa Seelannissa ja heidän isänsä jossakin Venäjän ja Lapin kotien välillä sukkuloiden. Evakkoäitien perintöäkö?

Talouteen, rahaan ja tavaraan liittyvät asiat ovat jo lapsuudenkodeista imettyjä asioita. Arkkurahojen säästäminen tuli minulle hyvin tutuksi jo varhain. Säästäminen ja niiden sijoittaminen järkevästi tuli avioliiton myötä perheemme arvoksi. Eli turvallisuushakuisuus rahaan liittyen on äidinmaidossa imettyä ja ympäristön vahvistamaa. Ja eikös rakkaat tyttäreni, ole melko vahvasti siirtynyt opetus eteenkinpäin...

Olen miettinyt esimerkiksi automerkkejä ja ihmisten suhtautumista niihin. Kuinka suuri osa suhtautumisesta perustuu faktaan, tutkittuun tietoon ja tuloksien puolueettomaan analysointiin ja kuinka paljon ympäristön vaikutteisiin? Minä sain joskus valita perheemme automerkin ja -mallin vapaasti. Siis vapaasti niistä 5 soveliaasta merkistä, jotka lasteni isän mielestä olivat "autoja". Väri sentään sai olla jotain muuta kuin musta. Ainakin jos se ei maksanut ylimääräistä. Heh. Toinen ostaa aina uuden auton, toisen mielestä se on täyttä tyhmyyttä. Niin paljon opittua ja tunnepohjaista suhtautumista yhteen kulkuvälineeseen.

Tein taloudelliseen turvallisuuteen liittyvän ison päätöksen päättäessäni erota. Se valinta ja siitä seurannut matka oppeineen on tuonut valtavasti oivalluksia. Jos seinät ja maakuntarajat, eikä tänä päivänä enää maiden rajatkaan, minua pidättele, nyt olen vapauttanut itseni arkkurahojen säästämisestäkin :D
Sanoin muuten usein äidilleni, että tietääkseni kukaan ei viime vuosikymmeninä ole jäänyt hautaamatta rahapulan vuoksi. Ja niin muuten kävi, että äidinkin arkkurahoilla olisi haudattu koko lähisukukin.Saa nähdä miten mun käy! Rakkaille tyttärilleni olen sanonut jo monesti, että minulta ei kannata perintöjä odotella. Mieluummin annan eläessäni rakkautta, läsnäoloa, kerron kokemuksistani ja eletystä elämästäni ja kuuntelen heidän kokemuksiaan. Ja otan niistäkin opikseni.

Mutta jälleen olen mennyt epämukavuusalueelleni härkätaistelijan punainen vaate liehuen! Kaivan esiin uskomuksiani, luulojani, pelkojani, jotka liittyvät mm. vaurauteen, rahaan ja omaisuuteen, turvallisuuden tunteeseen. Jälleen kerran. Aina vain syvemmälle. Kiitos kaikille teille, jotka tässäkin kohdassa toimitte peileinäni. Laboratorio on käynnissä ja höyry nousee. Onko kyseessä ihmiskoe? Kyllä, kohteena Minä Itse.

Ai niin, sitä voisi kutsua myös Elämäksi <3



torstai 23. heinäkuuta 2015

Roolileikkiä

Tässä eräänä päivänä havahduin omaan erikoiseen tilanteeseeni; en löytänyt itselleni sopivaa roolia...Hetken ihmettelin ja sitten huomasin miten suunnaton keveys alkoi lisääntymään sisälläni! Kuinka paljon erilaiset roolit sanelevatkaan elämäämme!

Minä suhteessa yhteiskuntaan. Kuinka monta erilaista roolia olenkaan omannut elämäni varrella....
Lapsi, koululainen, opiskelija, harjoittelija, työntekijä, kotiäiti, työtön, työelämän ulkopuolella, palkansaaja, yrittäjä...Entäs sosiaalinen elämä? Lapsi, tytär, sisko, tyttöystävä, vaimo, äiti, rouva, eronnut...mikä muuten olet kun et ole neiti etkä rouva? Entinen rouva? Eronnut? Mikä olet kun et ole palkansaaja, et yrittäjä, et työelämän käytettävissä mutta et sen ulkopuolellakaan? "Vapaaherratar"? Heh, ei hullumpi nimitys...Vai olisiko vielä parempi "Ihminen"? Mihinkähän tilastoon ne minut oikein laittavat tuolla yhteiskunnan luokittelusysteemeissä? Vai olenkohan jo onnistunut tipauttamaan itseni pois niistä ;)

Meitä roolitetaan ja laatikoidaan niin monella eri tavalla.Myönnän tekeväni sitä itsekin. Monesti se helpottaa asioiden hahmottamista, mutta alkaa myös välittömästi rakentaa tietyntyyppistä laatikkoa ihmisen ympärille. Olet varmasti ollut useinkin samassa tilanteessa kuin minä eli ennestään toisiaan tuntemattomat ihmiset kokoontuvat yhteen ja tilaisuus aloitetaan esittelykierroksella. Mitä kerron itsestäni? Mitä roolinimiä annan itselleni? Miten minua arvioidaan niiden perusteella? Kohtaavatko ihmiset minut minuna vai roolihahmonani?

Olen jo vuosia purkanut monia noista luettelemistani rooleista, pikkuhiljaa, kerros kerrokselta olen paljastanut näkyviin itseäni. Keventänyt taakkaani, antanut oman mielipiteeni, omien ajatusteni, oman ominaislaatuni tulla esille. Olen välillä itsekin hämmästynyt, hämmentynytkin, omaa itseäni. Ja, kyllä, todella moni muukin on sitä tehnyt ;), ehkä sinäkin! Muistan kuulleeni oman tyttäreni sanomana: Ei äiti voi olla tuollainen/tehdä/sanoa noin! Onneksi noista sanoista on jo aikaa ja nykyisin saan enimmäkseen kannustusta tyttäriltäni, ainakin ensihämmennyksen haihduttua <3

Yksi rooli on ollut minulla vahva. Olen suomalainen. Nyt olen haastamassa sitäkin roolia muuttaessani Espanjaan. Mitä siellä asuminen tekee tuolle roolille? Vahvistaa, avartaa, järkyttää? Se jää nähtäväksi.

Mitä on jäänyt jäljelle? Ainakin koen olevani mitä suurimmassa määrin nainen. Mutta se ei ole pelkästään rooli, vaan paljon enemmän. Sitä seuraa vahvasti äitiyden rooli. Suhteeni tyttäriini on ollut jo pitkään minun mielestäni paljon laajempi kuin äidin ja tyttären välinen rooli. Toki se tulee aina olemaan vanhempi nainen - nuorempi nainen asetelman kautta läsnä. Ikiaikaisen tiedon ja kokemuksen siirto sukupolvelta toiselle. Olkoon se naiseutta ja äitiyttä, luomista ja elämääsäilyttävää, hyvin syvällä sydämissämme olevaa alkukantaista vaistomaista toimintaa. Naisen ja äidin roolit ilmenevät monella muullakin tapaa kuin sukulaisuussuhteissa. Ilmennän niihin liittyviä ominaisuuksia lähes kaikessa toiminnassani.

Sukupuoliin liittyvät energiat ovat mielestäni niin syvälle koodattuja luontokappaleisiin, että niitä ei ole tarpeen riisua ihmiselämässä, päinvastoin ilmentää niitä puhtaimmalla mahdollisella tavalla. Tietenkin kun kaivaudutaan syvemmälle ihmisyyteen ja mennään sen rajojen yli sielun tasolle, nekin häviävät. Meissä jokaisessa on kuitenkin feminiininen ja maskuliininen puoli ja ne ilmenevät joko yksinään tai harmonisesti tasapainossa. Näin on oltava, elämmehän dualismin maailmassa ja kaikella on vastavoimansa.

Pysähdy hetkeksi miettimään sinun roolejasi! Kuinka monta löydät? Miten ne eroavat toisistaan? Minkälaisen vastanäyttelijän tuo rooli tarvitsee? Mitä se sinulle antaa? Mitä se sinulta ottaa? Mitä mahdollisuuksia tuo tullessaan? Miten rajoittaa? Oletko rooliesi vanki?


sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Kärsimys



Miksi ihmiset kärsivät? 

Pysähdyin miettimään tätä asiaa lukiessani ystäväni kirjoittamaa kirjaa. Hän kirjoitti siinä näin:
”Ihmisen kärsimyksellä on kuitenkin myös positiivisia puolia. Kärsimys kasvattaa meissä tunteen syvyyttä. Vain oma kärsimyksemme, josta olemme vapautuneet, antaa meille mahdollisuuden ymmärtää toisten kärsimyksiä, tuntea myötätuntoa heitä kohtaan ja auttaa heitä.”
Tuo on niin totta. Itse en olisi se ihminen joka olen nyt ja tässä ilman riittävää kärsimistä. Vain se sai minut muuttamaan elämäni suuntaa. Vuonna 2006 kun kärsimykseni kupla puhkesi ja egon voima ei riittänyt jatkamaan etenemistä vaan oli kohdattava se tosiasia, että siihen asti kulkemani polku on minulle mahdoton. Pysähdys ja uuden suunnan valinta eivät olisi tapahtuneet ilman kärsimystä. Ja mitä tuo kärsimys onkaan minulle antanut! Elämistä hetkessä, positiivisia tunteita, terveyttä ja hyvinvointia, onnea ja rakkautta. Onhan mukana myös kyyneleitä, epätoivoa ja pelkoa, mutta on tullut myös kokemuksesta syntynyt tieto, miten ne kohdata ja selviytyä niistä.

Oma kärsimyksemme antaa meille mahdollisuuden ymmärtää toista samassa tilanteessa olevaa. Emme täysin voi samaistua toisen elämään ja kokemukseen, mutta riittävästi osoittaaksemme myötätuntoa. Keskustelin toisen ystäväni kanssa miten vaikeaa hänen läheisilleen oli kohdata hänet hänen puolisonsa yllättävän kuoleman jälkeen. Ihminen, joka ei ole kohdannut kuolemaa, ja sitä kautta omaa kuolemanpelkoaan, mielellään kääntää selkänsä kuoleman pelolle eikä voi olla aidosti myötätuntoinen sellaisen kohdanneelle. 

Kehon sairaudet ja niistävät seuraavat kärsimykset esim. kipu, ovat meille mahdollisuus henkiseen kasvuun.
Kivun edessä menemme polvilleen sekä konkreettisesti että henkisesti. Kivun hyväksyminen voi mahdollistaa sen lieventymisen tai jopa kokonaan häviämisen. Täydellinen olemassa olevien asioiden hyväksyminen on yksi suuri kasvun mahdollisuus meille.

Pohdin kärsimystä toiseltakin kantilta. Voisiko ollakin niin, ettei meidän tarvitse ollenkaan kärsiä? Pelkomme ja ajatusmallimme, karmamme, historiamme ja tulevaisuuden odotuksemme synnyttävät meille kärsimystä. Mutta kun elämme läsnäolossa ilman pelkoja ymmärtäen olevamme Rakkaus, emme kärsi. Siis ollessamme luonnollisessa aidossa olotilassamme sinne ei kuulu kärsimys. Tämä ajatus tuntuu mielettömältä. Ja sitä se todennäköisesti onkin, mieletöntä! Miksi ihmeessä kuitenkin ihan itse valitsemme kärsimyksen???

Voisinko valita toisin? Voisitko sinä valita toisin? Kehitynkö, opinko ilman kärsimystä? Mitä mieltä sinä olet?

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Matka jatkuu

Onpas aikaa vierähtänytkin edellisestä kirjoituksesta. Mutta paljon on tapahtunutkin :)

Matkanteko tuottaa joskus yllätyksiä. Mutkan takana ei odotakaan se mitä luulit siellä olevan, vaan jotain muuta. Ensin saatat pettyä, mutta tunne saattaa nopeasti vaihtua myönteiseksi. Tai sitten mutkan takaa avautuva näkymä saat sinut sanattomana haukkomaan henkeäsi!

Tein päätöksen muutosta huhtikuussa. Mielessäni oli rakentunut melko selkeä suunnitelma tulevasta mahdollisuudesta. Halusin tehdä tutkimistyön ja tutustumisen huolellisesti ja käytinkin siihen aikaa ja apuja kuulostellen tarkasti tuntemuksiani. Kesäkuun alussa olin valmis ottamaan ratkaisevan askeleen. Tuo askel toi mukanaan yllätyksen mitä en ollut ollenkaan ottanut huomioon eli se siitä huolellisesta valmistautumisesta. Tunteet ja ajatukset, jotka pyörähtivät mielessäni välittömästi tuon ratkaisun selvittyä, olivat nekin yllättävät. Kaksi päivää ja minut yllätettiin uudelleen. Asiat lähtivät nopeasti ratkeamaan ja uudet kuviot valmistumaan. Kuitenkin nuo uudet kuviot yllättäin olivatkin ns. vanhoja tuttuja parin vuoden takaa. Elämä leikittelee kanssamme ilkikurisesti :D

Kyllä, muutto toteutuu, mutta muuttomatka venähti aikas paljon pidemmäksi kuin olin suunnitellut vielä hetki sitten. Ilmansuunta on sama, mutta km-määrään tuli yksi 0 lisää...Pääkaupunkiseutu vaihtui Aurinkorannikkoon. Australiakin keikkui viimeiseen asti mukana, mutta voit uskoa, että sen suunnitelman rinnalla EU-maa on ihan piece of cake ;)

Heinäkuun aikana teen palkansaajavelvoitteeni loppuun ja elokuu kuluu kahden asunnon tavaroiden realisoimisessa ja muissa käytännön järjestelyissä ja oman yrityksen jutuissa. Syyskuun alussa alkaa rauhaisa matka vesiä ja maita pitkin etelään. Kiva kutina vatsanpohjassa! Mitä matka tuo mukanaan, mitä se vie mennessään, mitä kuorii minusta esiin...kaikki se jää nähtäväksi.
 
Elämä jatkuu <3 

Tarina jatkuu <3