perjantai 17. huhtikuuta 2015

Määränpään valinta

Näin itseni pyörimässä liikenneympyrässä. Ympyrästä lähti monia poistumisteitä. Pyörin ja tarkastelin mahdollisuuksiani. Pyörin uudelleen ja tarkastelin uudelleen. Pinnistelin nähdäkseni mutkien taakse. Kuuntelin tunteitani. Tunteeni vaihtelivat, ailahtelivat kuin keväinen ilkikurinen tuuli. Kiersin, kiersin ja kiersin.

Eräs valinta alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Kurkistaessani sinne kohtasin joka kerta rauhan ja tyyneyden pohjavireen. Silti en suostunut poistumaan ympyrästä vaan katselin edelleen muitakin vaihtoehtoja. Ja varsin tarkkaan.

Kunnes oivalsin yhden asian. Kyllä, joudun valitsemaan yhden. Mutta valintani ei oikeasti ole joko-tai vaikka selkeästi valitsen yhden ja hylkään muut. Valintani voi olla myös sekä-että. Tiet risteilevät, muodostavat verkoston, tulee uusia liikenneympyröitä, uusia risteyksiä. Kulkuneuvossani ei ole pakkia (vai onko?) mutta jarru, kaasu ja kääntyvät etupyörät kyllä. Niiden avulla voin koko ajan hienosäätää ja tarkentaa reittivalintaani ja etenemisnopeuttani.

Peilailin tilannettani useammankin ystäväni kautta, kiitos teille jokaiselle siitä! Kuulin hyviä kysymyksiä, kyseenalaistuksia ja erilaisia näkemyksiä. Sain kohdata myös omia tapoja reagoida toistuvasti samalla tavalla samankaltaisissa tilanteissa. Teenkö täysjarrutuksen, hidastanko vai alanko vilkuilla täysin uusia reittejä? Vai pistänkö isompaa silmään ja kaasun pohjaan? Heitänkö vapaalle ja  annan rullata omalla painollaan....

Valinta on nyt tehty. Matka jatkuu. Katselen maisemia ja vastaantulevia asioita mielenkiinnolla, perhosia vatsanpohjassa, sydän laulaen. Iloitsen, että uskalsin valita. Minua ei pelota niinkään valinnan seuraukset, vaan itse valitseminen oli se, mikä pelotti. On muuten melko ajankohtainen asia monelle näin vaaliviikonlopun alla. Mitä valitsen ja mitä valinnasta seuraa....Vähän sama tilanne se on vaaleissakin. Eihän se numeron kirjoittaminen siihen vaalilippuun ole se vaikea juttu, vaan se siihen tilanteeseen johtavien valintojen teko. Äänestänkö ylipäätään ollenkaan, mitä puoluetta, ketä ehdokasta jne.

Mun ehdokasvalinta on suoritettu ja ääni annettu ~ elämä päättäköön tästä eteenpäin <3



3 kommenttia:

  1. Tykkään lukea tätä sun blogia, on niin monia samanlaisia ajatuksia ittelläkin. Kiitos ajatuksia herättävistä kirjoituksistasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisu! Näinhän se menee meillä kaikilla, olemmehan tuntevia, eläviä ihmiskehossa oppivia sieluja 🌞

      Poista
    2. Kiitos Kaisu! Näinhän se menee meillä kaikilla, olemmehan tuntevia, eläviä ihmiskehossa oppivia sieluja 🌞

      Poista