Kiitos ja anteeksi

Kuinka kauniisti soivatkaan nuo sanat sydämessäni! Samalla kun tunnen mielihyvää niiden olemassaolosta, mieleeni tulee monta henkilöä, joille haluan nuo sanat sanoa.

"Et voi antaa toiselle sellaista mitä sinulla ei itselläsi ole."

En pystyisi koko sydämestäni noita sanoja lausumaan ellen olisi niitä saanut kuulla omalla sydämelläni. Äitien ja tyttärien ketju on jälleen saanut yhden opintokokonaisuuden valmiiksi. Oma kokemus olemisesta tekijänä ja kohteena avaavat aina ymmärrystämme. 

Oivalsin monta asiaa omasta lapsuudestani tultuani itse äidiksi. Joitakin traumaattisia asioita en ollut edes tiedostanut itsessäni olevan ennen äitiyttä. Esimerkiksi se miten 1-vuotias on kokenut eroahdistuksen tultuaan erotetuksi äidistään, perheestään ja kodistaan kesän ajaksi. Tuon asian kohtaaminen oman lapsen ollessa samanikäinen satutti. Mutta kokemus äidin halusta suojella lastaan antoi tuohon kipuun samanaikaisesti katkeransuloisen mausteen. Niin totta tuo sanonta: kun yhteen suuntaan kumarrat, toiseen pyllistät...

Olen löytänyt itseni usein tuomitsemasta ihmisiä esim. luettuani jostakin median uutisoimasta tapahtumasta. Kuinka helppo on lähteä mukaan jutun sävyyn ja tuomitsemiseen. Mutta kun hetkeksi pysähtyy pohtimaan mitä oikeasti tietää asiasta tai mikä voisi olla totuus, niin saa huomata, ettei voi tietää kokonaisuutta. Ei näe isoa kuvaa, missä tuo yksityiskohta välähtää. Nöyryys ja ymmärrys jutun jokaista osapuolta kohtaan auttavat eteenpäin. Jokainen meistä on kohdannut itse miltä tuntuu, kun on tullut tuomituksi epäoikeudenmukaisesti. Ja jokainen meistä on tuominnut kanssakulkijansa epäoikeudenmukaisesti.

Olen tuominnut omaa äitiäni ja tullut tuomituksi äitinä. Olen myös ymmärtänyt, pyytänyt ja antanut anteeksi. Olen tullut ymmärretyksi, minulta on pyydetty anteeksi ja annettu anteeksi. Elämän ikiaikainen kiertokulku. Elämä antaa, kun vain vastaanotamme ja annamme eteenpäin saamamme.

Kiitos. Anteeksi.

Uusia alkuja

Vuosi 2015. Mitä edessä? Tuttu pohdinta aina vuoden vaihtuessa. Tuttua pohdintaa on myös vilkaista taaksejäänyt vuosi ja katsoa miten tavoitteet täyttyivät.

Tammikuun 2014 alussa elämässäni oli monta suurta kysymysmerkkiä. Paljon odotusta. Paljon optimismia. Paljon suunnitelmia. Paljon aloituksia. Tyhjyyttä ja tilaa. Poisraivattuja asioita. Jotkin kysymysmerkit avautuivat ja ratkesivat. Asuminen. Uusi koti. Yksi aloitettu koulutus. Kaksi valmistumiseen päättynyttä koulutusta. Paljon uusia ihmisiä. Suunnitelmia. Tankkaamo, joka antoi paljon viime vuonna. Antoi oppia, kokemusta, ihmisiä. Opetti aloittamaan aina vain uudelleen. Opetti uskomaan unelmaansa. Opetti sitkeyttä ja sinnikkyyttä. Antoi huiman kokemuksen yhdessätekemisen ilosta. Eteenpäinmenon riemusta. Vuoristorata, jossa oli äkkijyrkkiä nousuja ja laskuja, tiukkoja mutkia, vauhtia, kyyneleitä ja naurua. Eikä sen matkan päätepistettä ole vielä määritelty.

Jossakin kohdassa pimeintä kaamosta sisälläni alkoi nousta kuohua, sappea, väsymystä jopa epätoivoa. Olin ladannut niin paljon odotuksia vuoteen 2014 ja vuosi alkoi olla loppumassa ja korin pohjalle kertyneen saaliin konkretia näkyvissä. Itketti ja väsytti. Joulun ajan vietin tyttäreni ja siskoni perheen kanssa 5 tähden täysihoidossa nauttien joka solullani olemisen keveydestä, helppoudesta ja tutusta turvan tunteesta. Sydän lämpöisenä ajelimme tyttäreni kanssa satoja kilometrejä pitkin ja poikin Lounais-Suomea. Jouluaaton hartaus kotikirkossa, vanhempien haudalla käynti, keskustelut läsnäolosta, toiveista ja unelmista tyttäreni kanssa. Tunne paluusta takaisin lähtöpisteeseen. Ne kaikki riisuivat ja koskettivat minua.

Kun tulin kotiin takaisin, tunsin itseni aivan tyhjäksi. Saavutukset olivat karisseet jonnekin ja myös tulevaisuuden mahdollisuudet tuntuivat häviävän jonnekin yhä kauemmaksi.
Itseeni väsyneenä riivin aarrekartat ja unelmakirjoitukset alas seiniltä ja nostin kädet pystyyn huutaen maailmankaikkeuteen: En voi tietää mikä on minun parhaakseni! En voi tietää mitä haluan! En jaksa enää mestaroida omaa elämääni! Tapahtukoon Sinun tahtosi!

Joka kerta, kun mieleeni nousee halu suunnitella, sanon sisälläni "Tapahtukoon Sinun tahtosi."

Ja, todellakin! Moni asia on jo nyt muuttunut....ja kuinka helppo onkaan elää tässä hetkessä poimien ne kypsät hedelmät, jotka eteeni tuodaan.

Uskalla sinäkin luottaa siihen, että elämä kantaa ❤️