Kärsimys

Miksi ihmiset kärsivät? 

Pysähdyin miettimään tätä asiaa lukiessani ystäväni kirjoittamaa kirjaa. Hän kirjoitti siinä näin:

”Ihmisen kärsimyksellä on kuitenkin myös positiivisia puolia. Kärsimys kasvattaa meissä tunteen syvyyttä. Vain oma kärsimyksemme, josta olemme vapautuneet, antaa meille mahdollisuuden ymmärtää toisten kärsimyksiä, tuntea myötätuntoa heitä kohtaan ja auttaa heitä.”

Tuo on niin totta. Itse en olisi se ihminen joka olen nyt ja tässä ilman riittävää kärsimistä. Vain se sai minut muuttamaan elämäni suuntaa. Vuonna 2006 kun kärsimykseni kupla puhkesi ja egon voima ei riittänyt jatkamaan etenemistä vaan oli kohdattava se tosiasia, että siihen asti kulkemani polku on minulle mahdoton. Pysähdys ja uuden suunnan valinta eivät olisi tapahtuneet ilman kärsimystä. Ja mitä tuo kärsimys onkaan minulle antanut! Elämistä hetkessä, positiivisia tunteita, terveyttä ja hyvinvointia, onnea ja rakkautta. Onhan mukana myös kyyneleitä, epätoivoa ja pelkoa, mutta on tullut myös kokemuksesta syntynyt tieto, miten ne kohdata ja selviytyä niistä.

Oma kärsimyksemme antaa meille mahdollisuuden ymmärtää toista samassa tilanteessa olevaa. Emme täysin voi samaistua toisen elämään ja kokemukseen, mutta riittävästi osoittaaksemme myötätuntoa. Keskustelin toisen ystäväni kanssa miten vaikeaa hänen läheisilleen oli kohdata hänet hänen puolisonsa yllättävän kuoleman jälkeen. Ihminen, joka ei ole kohdannut kuolemaa, ja sitä kautta omaa kuolemanpelkoaan, mielellään kääntää selkänsä kuoleman pelolle eikä voi olla aidosti myötätuntoinen sellaisen kohdanneelle. 

Kehon sairaudet ja niistävät seuraavat kärsimykset esim. kipu, ovat meille mahdollisuus henkiseen kasvuun.

Kivun edessä menemme polvilleen sekä konkreettisesti että henkisesti. Kivun hyväksyminen voi mahdollistaa sen lieventymisen tai jopa kokonaan häviämisen. Täydellinen olemassa olevien asioiden hyväksyminen on yksi suuri kasvun mahdollisuus meille.

Pohdin kärsimystä toiseltakin kantilta. Voisiko ollakin niin, ettei meidän tarvitse ollenkaan kärsiä? Pelkomme ja ajatusmallimme, karmamme, historiamme ja tulevaisuuden odotuksemme synnyttävät meille kärsimystä. Mutta kun elämme läsnäolossa ilman pelkoja ymmärtäen olevamme Rakkaus, emme kärsi. Siis ollessamme luonnollisessa aidossa olotilassamme sinne ei kuulu kärsimys. Tämä ajatus tuntuu mielettömältä. Ja sitä se todennäköisesti onkin, mieletöntä! Miksi ihmeessä kuitenkin ihan itse valitsemme kärsimyksen???

Voisinko valita toisin? Voisitko sinä valita toisin? Kehitynkö, opinko ilman kärsimystä? Mitä mieltä sinä olet?