"Et voi antaa toiselle sellaista mitä sinulla ei itselläsi ole."
En pystyisi koko sydämestäni noita sanoja lausumaan ellen olisi niitä saanut kuulla omalla sydämelläni. Äitien ja tyttärien ketju on jälleen saanut yhden opintokokonaisuuden valmiiksi. Oma kokemus olemisesta tekijänä ja kohteena avaavat aina ymmärrystämme.
Oivalsin monta asiaa omasta lapsuudestani tultuani itse äidiksi. Joitakin traumaattisia asioita en ollut edes tiedostanut itsessäni olevan ennen äitiyttä. Esimerkiksi se miten 1-vuotias on kokenut eroahdistuksen tultuaan erotetuksi äidistään, perheestään ja kodistaan kesän ajaksi. Tuon asian kohtaaminen oman lapsen ollessa samanikäinen satutti. Mutta kokemus äidin halusta suojella lastaan antoi tuohon kipuun samanaikaisesti katkeransuloisen mausteen. Niin totta tuo sanonta: kun yhteen suuntaan kumarrat, toiseen pyllistät...
Olen löytänyt itseni usein tuomitsemasta ihmisiä esim. luettuani jostakin median uutisoimasta tapahtumasta. Kuinka helppo on lähteä mukaan jutun sävyyn ja tuomitsemiseen. Mutta kun hetkeksi pysähtyy pohtimaan mitä oikeasti tietää asiasta tai mikä voisi olla totuus, niin saa huomata, ettei voi tietää kokonaisuutta. Ei näe isoa kuvaa, missä tuo yksityiskohta välähtää. Nöyryys ja ymmärrys jutun jokaista osapuolta kohtaan auttavat eteenpäin. Jokainen meistä on kohdannut itse miltä tuntuu, kun on tullut tuomituksi epäoikeudenmukaisesti. Ja jokainen meistä on tuominnut kanssakulkijansa epäoikeudenmukaisesti.
Olen tuominnut omaa äitiäni ja tullut tuomituksi äitinä. Olen myös ymmärtänyt, pyytänyt ja antanut anteeksi. Olen tullut ymmärretyksi, minulta on pyydetty anteeksi ja annettu anteeksi. Elämän ikiaikainen kiertokulku. Elämä antaa, kun vain vastaanotamme ja annamme eteenpäin saamamme.
Kiitos. Anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti