Tarina alkaa

Minusta tuli tytär toukokuisena sunnuntaina 1963. Synnyin maataloon perheen 5. lapseksi. Minulla oli 2 isosiskoa ja 2 isoveljeä. Äitini oli väsynyt raskaasta maataloustyöstä, perheen ja eläinten hoidosta niukalla toimeentulolla. Todennäköisesti hänen ensimmäinen ajatuksensa raskaaksitulon jälkeen oli "voi ei, taas lisää työtä..."

Kun synnyin ja sukupuoleni paljastui, äitini oli todennut, että olisi edes ollut poika, niin olisi saatu työmies taloon. Äiti minusta tuli aprillipäivänä 1993. Minun ensimmäinen ajatukseni oli raskaaksitulon jälkeen "Ihanaa! Onnistuin!" Syntymäpäivän sarastaessa heräsin lapsivesien menoon, aloin rauhassa nauttimaan teetä ja korppuja sekä lukemaan Aamulehteä. Näin kuolinilmoituksen lehdessä ja tiesin, että lapsi syntyy tänään, se on tyttö ja nimeksi tulee Anna Vilhelmiina. Kätilökin hämmästyi synnytyksen loppumetreillä varmuuttani lapsen sukupuolesta ja nimestä. 

Näin tyttärestä tuli tyttären äiti ja tarina voi alkaa.

Ensimmäinen asia äitinä oli yllätys, että oikeasti olen vastuussa pienestä täysin avuttomasta ihmisenalusta 24/7. Sitouduin heti asiaan joka solullani. Pidin vauvansängyn reunasta kiinni ja olin täysvalmiudessa koko ajan. En nukkunut, olin ylivirittyneessä tilassa ja pelkäsin, että jos minulle tapahtuu jotain, lapseni jää vaille hoivaa. Kului toista viikkoa ennenkuin sain vakuutettua itseni, että lapsella on myös isä, joka hoivaa ja suojelee. Onneksi synnytysosastolla kävi "moka" ja navan hoitaminen opetettiin vain isälle, ei minulle. Näin hänkin sai edes vähän tilaa isyydelleen.

Miten alkoi oma elämän taipaleeni? Äitini ei kovinkaan paljoa jaksanut eikä ehtinyt hyvinvointiini keskittyä. Elämäni alkutaipaleesta huolehti 11 vuotias sisareni, joka hoivaamishaluisena raputyttönä iloitsi saadessaan pikkusisaruksen hoidettavakseen. Äitini ei imettänyt eikä ilmeisesti muutenkaan osallistunut hoitooni tai pitänyt minua sylissä. Regressioterapiassa olen palannut varhaisimpiin muistoihini ja saanut muiston ajatuksesta, jonka kanssa olen syntynyt: Kukaan ei minusta täällä huolta pidä, minun on itse itsestäni huolehdittava.

Se, että itse koin jääneeni vaille äidin hoivaa ja huomiota, kääntyi omassa äitiydessäni tarpeeksi sitoutua oman lapseni hoivaamiseen täysillä. Aivan tuttu malli minulle ratkaista monta muutakin asiaa elämässäni; jos joku ei ole toiminut omassa kokemusmaailmassani suhteessa äitiini, olen pyrkinyt tekemään sen päinvastoin omassa elämässäni. Ja voit arvata, että kovin hyvin ei asiat ole menneet :) Kahden ääripään välillä kun löytyy se kuuluisa kultainen keskitie...