Ensimmäinen vuoteni äitinä kului nopeasti! Muistan ajasta hyvin kaksi asiaa: imuroin koko kodin lähes päivittäin ja "Kauniit ja rohkeat" alkoi telkkarista...kotiäitiyskö kliseistä? No, molemmat asiat jäivät päivärutiineistani pois melko nopeasti...heh...eivätkä ole takaisin tulleet :)
Nautin olostani ja elämästäni äitinä suunnattomasti. Jokainen päivä oli täynnä ihmeitä, jotka ikuistettiin kuviin ja vauvakirjaan, raportoitiin innolla kaikille, jotka vähänkin jaksoivat esittää kiinnostuneita.Onneksi ympärilläni oli ihania äitejä samassa tilanteessa! Silloin jo vauvan kanssa harrastaminen oli must-juttu: vauvauintia, muskaria, kerhoa...Vauvan kasvun seuraaminen oli kiehtovaa ja mukaansatempaavaa.
Samaan aikaan minulla heräsi kiinnostus omaan lapsuuteeni ja siihen liittyviin muistoihin....
Vauvakirja, kyllä, valokuvia, kyllä, tarinoita, kyllä. Mutta vauvakirjan sivuilta ei montaa merkintää löytynyt, valokuviakin oli säästynyt vain muutama harva yksilö. Tarinoita oli joitakin ja nyt ne alkoivat avautua itselle aivan uudesta perspektiivistä. Ensimmäinen suuri muutos elämässäni tapahtui kun olin yksivuotias. Olin jo silloin toimelias ja tutkivalla asenteella elämän kohtaava juuri jaloilleni pungertanut lapsi. Äidin ja myös koko muun perheen kiireinen kesäsesonki sokerijuurikasviljelmällä, navetalla, sikalassa, heinänkorjuussa, marjojen säilömisessä oli alkamassa. Äitini pyysi Helsingissä asuvaa sisartaan, jolla oli pitkä kesäloma siivoojan työstään yliopistolla, ottamaan minut luokseen kesän ajaksi, koska hän koki sen turvallisuuteni vuoksi tärkeäksi (isoveljeni oli pienenä pudonnut kaivoomme ja lähes hukkunut). Näin tehtiinkin ja minä lähdin elämäni ensimmäiselle pitkälle matkalle.
Olin tuon kertomuksen kuullut monesti ja ollut siitä tietoinen. Mutta kun nyt elin arkeani oman lähes saman ikäisen tyttäreni kanssa, tajusin vasta miten suuri muutos tuon kesän on täytynyt olla minulle! Miten olen yksivuotiaana käsitellyt noin pitkää eroa perheestä, kodista, kaikesta tutusta? Olin tätini kertoman mukaan hyvin kiltti ja hiljainen lapsi katsellen totisilla silmillä häntä hiljaa flanellisen uniriepuni ja suussa olevan peukalon takaa. Muistikuvia minulla ei ole tuosta ajasta, tunnelukkoja ja kehotuntemuksia varmasti! Olin kohdannut ison menetyksen tunteen vailla ymmärrystä käsitellä ja työstää asiaa.
Mitä tapahtui oman tyttäreni elämässä kesällä kun hän oli yksivuotias? Minun äitiyslomani oli päättynyt, otimme ihanan Pia-tytön kotiimme häntä hoitamaan ja palasin töihin. Mutta vain hetkeksi, sillä lasteni isä sai uuden työn ja muutimme toiselle paikkakunnalle. Samaan aikaan päätimme myös, että toinen lapsi saa tulla perheeseemme. Esikoistyttäreni kohtasi saman kevään ja kesän aikana eron äidistä, uuden hoitajan, muuton uudelle paikkakunnalle, uuteen kotiin. Kakun koristuksena vielä minun nopeasti alkuunlähtenyt raskauteni, joka sekin alkoi hyvin pahoinvointisissa merkeissä kuten ensimmäinenkin.
Muutettuamme uuteen kotiin iso aika minun päivästäni kului sohvalla maaten, vieressä jaffapullo ja kuivaa leipää, ne kun olivat ainoat, jotka jotenkin sisällä pysyivät. Vessan kaakelit ja saumalaastit tulivat myös hyvin tutuiksi. Pahoinvointini ei ole kummankaan raskauden aikana ollut pelkästään aamupahoinvointia muutaman viikon tai kuukauden ajan, vaan jatkuvaa kokopäiväistä raskauden alkamisesta tuonne 6. kuukaudelle. Paino putosi raskauden edetessä, mutta ilman sairaalaa päästiin eteenpäin. Esikoiselleni aika on näyttäytynyt varmasti hiljaisena ja yksinäisenä. Äiti makaa sohvalla, isää odotetaan kotiin pelastamaan tilanne, kesän, pahoinvoinnin ja uuden paikkakunnan vuoksi ollaan omalla porukalla hissukseen kotona.
Toimeliaamman talven jälkeen heti 2-vuotissyntymäpäivän jälkeen tyttärestäni tulee isosisko pikkusiskolleen...äitien ja tyttärien ketjussa lenkit lisääntyvät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti