Äitini syntyi helmikuussa 1927 Kurkijoella, Karjalassa. Miten hänen ensimmäiset elinvuotensa ovat sujuneet suuren perheen loppupään lapsena, siitä minulla ei juurikaan ole tietoa. Mutta varmasti jo varhaiset vuodet ovat pitäneet sisällään työtä, työtä ja työtä. Kouluja ei paljon käyty, ainakaan tyttöjen koulutukseen ei panostettu. Ja kaikkihan tiedämme mitä Suomen historia on tuonut nuoren tytön elämään....Äitini muutaman vuoden vanhemmat siskot toimivat lottina, äitini oli nuori pikkulotaksikin, mutta isosiskojensa myötä sekin tuli tutuksi ja myös venäläiset sotilaat. Sota, evakkomatkat, muutot ovat äitini vaiettua historiaa. Ainoa mitä hän minulle kertoi on, ettei halua lähteä vierailemaan kotikyläänsä vaan mieluummin muistaa lapsuudenkodin ja ympäristön sellaisena kuin se hänen muistoissaan on.
Erinäisten muuttojen ja kiemuroiden kautta hän saapui perheineen Alastarolle. Iloinen, kaunis, nauravainen tyttö kiinnitti paikallisen maanviljelijän pojan huomion. Pojan 2 veljeä ja 1sisko olivat jääneet rintamalle ja hän oli vanhempiensa toivomuksesta jäänyt viljelemään kotitilaa ja haudannut omat haaveensa sotilasurasta. Morsiankin oli katsottuna naapuritilan tytöstä. Mutta äitini muutti suunnitelmat ja varsinaissuomalainen pientila saikin miniän karjalaistytöstä. Asetelma on varmasti ollut hyvin vaikea varsinkin anopin ja miniän osalta. Sen äitini sai tuntea nahoissaan anoppinsa kuolemaan asti. Minä en ole ehtinyt näkemään ketään isovanhemmistani elossa.
Äitini varjeli karjalaista kulttuuriaan vahvasti viimeisiin sanoihinsa asti. Joka lauantai leivottiin piiraat ja ne nautittiin karjalanpaistin kanssa. Tiivis yhteydenpito sisarusten välillä säilytti murteen ja karjalainen vieraanvaraisuus kokosi sisarukset perheineen usein koolle. Lapsuudenkodissani riitti puhetta, menoa ja vilskettä. Äitini oli oppinut myös riuskaan työntekoon: vie mennessäs, tuo tullessas, tee siellä ollessas -periaate tuli tutuksi. Isäni osasi nauttia joutilaisuudesta, lukemisesta ja luonnosta. Tämä aiheuttikin usein ristiriitaa ja äidin tulinen temperamentti pisti niin isän kuin meidät lapsetkin tekemään. Työtä tehtiin eikä turhia kiitelty. Usein työn olisi voinut tehdä äitini mielestä paremmin ja nopeammin. Itse hän ahkeroi aamuvarhaisesta iltamyöhään tehden montaa asiaa samanaikaisesti. Sunnuntaisin hän saattoi istua keinuttelemassa kuunnellen tanssimusiikkia radiosta ja kutoi.
Äitini ei juurikaan näyttänyt positiivisia tunteitaan, mutta negatiiviset eivät jääneet keneltäkään huomaamatta. Lapsuuteni äänimaailmasta muistan parhaiten aamunavetalta sisään kantautuneet äänet. Harjan sihaukset märällä betonilla, isälle suunnatut komennot, ämpärien kolinat. Tiesin äidin tunnetilan täysin tuon äänimaailman perusteella.
Olen monesti miettinyt äitini elämän kokemuksia, hänen kuvaansa maailmasta, sisäistä pahaa oloa ja tuskaa, joka hänestä huokui. Mutta oli myös se häivähdys iloisesta ja seurallisesta karjalaistytöstä, joka joskus juhlatilanteissa oli aistittavissa. Elämä tuntui vain usein näyttävän kovan ja harmaan puolen itsestään hänelle.
Mitä äitini opetti minulle? Käytännön neuvoista muistan ohjeet, jotka sain tansseja varten: parketilla mies vie, älä istu vaan seiso, etteivät peljästy pituuttasi ja vain juovuksissa oleville voi antaa rukkaset. No, ei vallan huonot ohjeet, niitä noudatan tänäkin päivänä tansseissa käydessäni :)
Kaksi kertaa muistan saaneeni äidiltä positiivista palautetta. Niistä toisen kuulin vahingossa, kun hän puhui jollekin kylässäolijalle, että Minnasta hän ei ole huolissaan, tämä osaa kyllä huolehtia itsestään. Olin silloin yläasteikäinen. Saman asian oli todennut kansakoulun opettajani äidin kysyessä miten kouluni on lähtenyt sujumaan. Opettaja oli tosin vielä lisännyt, että olen melko kovakourainen luokkatoveteitani kohtaan...no, kahden isoveljen kanssa kasvaessa oppii pitämään puolensa sekä sanan säilällä että nyrkeillä. Toinen positiivinen palaute tuli äidin viimeisinä elinvuosina yhden puhelinkeskustelun lopuksi, hänen sanoessaan, että "siusta ois pitänt tulla psykolooki, ku ossaat niin hyvin puhhuu".
Nyt alkaa hahmottumaan kolme sukupolvea naisia. Polku vie eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti