Peilaan asioita täysin omien mielikuvieni ja kokemusteni kautta, jotka ovat saaneet vaikutteita 40-luvulta tähän päivään. Yli 70 vuotta elettyä elämään Suomessa, mitä on muuttunut sitten äitini nuoruudesta omien tyttärieni nuoruuteen?
Äitini lapsuuden ja nuoruuden, hyvin pitkälle aikuisuudenkin määritelmä hyvinvoinnista on ollut varmaankin hyvin selkeä. Muistan myös isäni sanat, jotka hän usein toisti surkeillessani elämääni : kun ei oo vilu, nälkä eikä väsy, niin ihmisen on hyvä olla :) Hyvinvointi muodostui hyvin konkreettisista asioista. On itsenäinen valtakunta, rauha, olet selvinnyt sodasta hengissä, sinulla on katto pään päällä, tyyny mille kallistaa päänsä väsyneenä ja ollessasi nälkäinen saat vatsaasi täytettä.
Tähän kun lisättiin työtä ja opiskelua, niin pystyit nostamaan omaa hyvinvointiasi oleellisesti. Ostamaan polkupyörän, jossain vaiheessa auton, ja sitten vielä vaihtamaan sen uuteen. Kotia laajennettiin, kylmä vesi tuli ja meni. Itsekin muistan sen kohdan, kun äitini sai automaattipesukoneen. Silloin ei vielä tullut hanasta kuin kylmä vesi ja vessa oli navetan nurkan takana. Mustavalkoinen telkkari oli olohuoneen nurkassa koonnut kyläläisiä meille jo pitkään tuossa kohtaa. Mitä tunteita mahtoi vanhempiemme elämään kuulua, kun rakennettiin uusi koti, jossa oli sisävessa, keskuslämmitys ja suihku? Itse olin kuin taivaassa, nautin uudesta, puhtaasta ja kauniista ympäristöstä. Mutta sama arkihan se siinäkin talossa jatkui. Työtä oli vain tehtävä entistä enemmän, jotta kasvaneet kustannukset pystyttiin maksamaan, mutta unta ja ruokaa riitti ja oli mieleinen koti. Jotenkuten vanhempani selviytyivät tuosta huimasta elintasonnoususta, joka heidän elämänsä aikana tapahtui.
Entäs minä? Nelikymppiseksi suunta oli selvä: opiskele enemmän, hae vakituinen työpaikka, puoliso, 2 lasta, ok-talo, farmariauto, lemmikit, omat harrastukset, lasten harrastukset, ulkomaanmatkat ym. vastaavat yhteskunnan normielämän jutut. Ihan kaikkeen en suostunut. Ensimmäinen tietoinen protestini oli kun lähdin määräaikaisesta työpaikastani pankista kehittämään pientä satakuntalaista kylää. Toinen protesti oli kun jäin hoitamaan lapsiani kotiin 6 vuoden ajaksi keskellä kiivainta "oman uran luomisaikaa". Kolmas protesti tulikin sitten täydellisen uupumuksen kautta ja henkeä oli vedettävä parisen vuotta ennenkuin läksystä opitut asiat alkoivat kirkastua ja yritystoimintani peruskivet hahmottua. Jouduin näitä kaikkia ratkaisujani miettimään tietysti itseni kanssa, mutta myös "selittelemään" ympäristölleni valtavirrasta poikkeavia valintojani. Hyvinvointiyhteiskunta olisi halunnut minut tiettyyn koulutus - ja uraputkeen ja osittain siinä onnistuikin. Mutta hinta oli maksettava pahoinvointina, epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunteina. Uni ei tullut, ruoka ei maistunut eikä kaunis koti tuonut onnellisuutta. Hyvinvointivaltion ja kasvuun keskittyneen yhteiskunnan materialistiset arvot eivät tyydyttäneetkään tarpeitani.
Tyttäreni ovat kasvaneet materian ja yltäkylläisyyden maailmassa. Isovanhempien sotamuistot ja heidän yksinkertainen elämänsä on ollut jonkinlaisena löyhänä viitekehyksenä mukana kasvussa. Kumpikin tyttäreni on saanut oman pankkitilin koulun alkaessa. Sinne on maksettu tietty summa kuukaudessa, jonka on saanut käyttää omiin juttuihinsa. Kauppareissuilla ei ole ostettu herkkuja, ei heräteostoksia, vaan on viitattu omaan rahaan ja siihen, että sillä voit ostaa haluamasi. Jossakin vaiheessa äidin ostamat vaatteet eivät määrällisesti riittäneet, mutta omia rahoja sai käyttää vaikka viidennen (tai viidennenkymmenen) äidin mielestä lähes samanlaisen puseron ostamiseen. Kännykkä hankittiin yläasteen alkaessa, mutta sen käyttökulut meni omalta tililtä. Harrastukset maksettiin, mutta elokuvakäynnit oli omia kuluja. Näin yritin opettaa yltäkylläisyyden, valtavien vaatimusten ja vaikeiden valintojen maailmassa kasvavia tyttäriäni ymmärtämään rahan merkitystä ja tekemään valintoja. Tv:n katselua ja myöhemmin tietokoneen käyttöä rajoitettiin ja valvottiin. Muutama katkera keskustelu vuosien mittaan käytiin muun muassa kiellostani katsoa Salkkareita....mutta viimeksi eilen sain positiivista palautetta siitä, miten tuo kielto näkyy tyttäreni tämän hetkisessä elämässä <3 eivät ole kumpikaan tv:n orjia eivätkä ole oppineet ihmissuhdetaitojaan saippuasarjojen todellisuudesta.
Mutta miten he suhtautuvat hyvinvointiin? Onko hyvinvointia hienompi koti, kalliimmat vaatteet, isompi auto, hyväpalkkainen ura? Onko hyvinvointia itsenäinen Suomi? Se, että saa nukkua yönsä rauhassa ja nälkä tulee tyydytetyksi? Vai onko hyvinvointia tulla kohdatuksi, kuulluksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on? Omana täysin yksilöllisenä, omia valintojaan tehneenä ainutlaatuisena Ihmisenä? Vai tätä kaikkea ja vielä paljon muuta?
Uskon, että äitini nuoruudessa oli paljon helpompi olla hyväksytty, kunhan vain teki työnsä ja käyttäytyi sisäsiististi. En tiedä, mutta näin ajattelen ehkä olleen. Vaihtoehtoja oli paljon vähemmän ja ihmiset tunsivat tyytyväisyyttä perustarpeiden täyttymisestä. Minun nuoruudessani oli jo enemmän vaihtoehtoja. Jos vanhempieni sukupolvi liikuskeli Suomen alueella poimien sieltä kasvua ja muutosta, minun nuoruudessani oli hieno juttu matkustaa Tukholmaan, Kanariansaarille, joku tosi onnekas pääsi Amerikkaan asti.
Omat tyttäreni elävät täysin globaalissa yhteiskunnassa. Toinen heistä päätti lähteä vaihto-oppilaaksi ja kohde valikoitui toiselle puolelle maapalloa, koska kauemmaksi ei päässyt...Valinnanpaikkoja ja - mahdollisuuksia on aivan mielettömästi. Valinnat alkavat jo ennen syntymää ja jatkuvat koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Elämä sirpaloituu, yksilön valinnat nousevat yhä tärkeämpään rooliin, vapaus on suuri, mutta myös vastuu valinnoista on suuri. Monesti itsekin äitinä olen sortunut ohjeeseen, että valitse niin, ettet sulje liikaa liian isoja asioita ulkopuolelle. Uskoakseni mahdoton tehtävä! Epävarmuus oikeista valinnoista, mahdollisuuksien rajaton määrä luovat todella isot paineet nuorille. Jos et jaksa/kykene/halua edetä normien mukaisesti, sinut pudotetaan julmasti pelistä pois. Ja siinä kohtaa tämä meidän ns. hyvinvointiyhteiskunta testataan. Ihmisen auttamiseen käytettäviä resursseja leikataan kokoajan, menetelmät eivät kehity ihmisen kehityksen tahdissa ja henkinen pahoinvointi lisääntyy materialistisen hyvinvoinnin jakautumisen epätasaisuuden kasvaessa.
Mutta onneksi olen näkemässä muutosta tässä asiassa ja aivan oikeasti odotan todella mielenkiinnolla mihin maailma on muuttumassa seuraavan 10 vuoden aikana. Merkkejä on jo ilmassa ja tämän päivän nuoret tulevat luomaan oman hyvinvointinsa taas aivan uusista elementeistä verrattuna minuun.
Miten sinä näet tämän asian? Mitkä asiat tuovat nyt hyvinvointia sinun elämääsi? Mitkä asiat tuovat sitä 10 vuoden kuluttua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti