lauantai 10. toukokuuta 2014

Kontrollia vai rakkautta?

Kollektiivinen tietoisuus alkoi nostamaan jo eilen illalla mulle seuraavaksi teemaksi äidin ohjailua tyttären elämässä. Aamulla katsoin mitä astrologisella taivaalla on tapahtumassa: Aurinko oppositio Saturnus, rajoitusten planeetta...Hidasta elämää -blogissa Sanna pohti kontrollia...sellaista asiaa kuin "sattuma" ei vaan kertakaikkiaan ole olemassa :)

Kontrollin tarve on ihmiselle ilmeisesti hyvin sisäsyntyinen tarve. Ja äitiys moninkertaistaa usein tuon tarpeen. Kerroinkin jo esikoistyttäreni syntymän yhteydessä minut yllättäneen suojeluntarpeen voimakkuudesta. Tuo suojeluntarve taisi vaan jossakin kohtaa tulla esiin kontrolloimisen tarpeena, nöyrä anteeksipyyntö tyttäriltäni on paikallaan :(

Miten kontrolli näkyi omassa lapsuudessani? Olen saanut viettää maatilalla luonnon keskellä hyvin vapaata elämää. Metsä, niityt, kalliot ja ojat tulivat tutuiksi oleskellessani paljon luonnossa lapsena. Muistan varsinkin hetkiä, kun heittäydyin kesäaurinkoon puun alle selälleni katselemaan pilviä ja ihmettelemään maailmanmenoa. Tuohon mielikuvaan liittyy myös äitini huutelut pihamaalta...Tiesin, että hän kaipasi minua avuksi, mutta annoin huutelun haihtua kesätuuleen. Usein seikkailin retkilläni niin kauan, että nälkä ajoi minut kotiin. Mutta osasin kyllä halutessani ovelasti ajoittaa sisällä käyntini niin, että äiti varmasti oli poissa ja niin tankkasin nopeasti ja häivyin jälleen retkilleni :) Useimmiten äiti sai minut työhön aamulla, kun olin vielä nukkumassa ja hän ei päästänyt minua silmistään ennen työnjakoa. Motivaatio työn suorittamiseen oli hyvä, kun sen jälkeen tiesi taas vapauden koittavan!

Toinen vahva muisto on, kun huomasin kavereillani olevan kotiintuloajat. Minulla ei ollut ja kysyinkin vanhemmiltani asiasta. He olivat sitä mieltä, että tälläistä ei tarvita, pitää ymmärtää itse tulla kotiin oikeaan aikaan. Haa! Tämähän oli minulle haaste! Miten myöhään voin tulla ennen kuin kukaan huomaa tai huomauttaa asiasta. Nuorempana asiaan tuli tenkkapoo, koska kotini oli 2 kilsan yksityistien päässä. Tien varrella ei muuta asutusta ollut ja pimeän laskeuduttua matka oli melko pelottava...Varsinkin jos kavereiden kanssa oltiin innostuttu kertomaan kummitusjuttuja ;) muutaman kerran piti soittaa kotiin ja sanoa jäävänsä yöksi kaverille...Meillä ei kuljetettu kylille eikä harrastuksiin, jos jonnekin lähdit, sait itse myös takaisin suoriutua. Siinä kohtaa kun matkani ulottuivat naapuritaloja kauemmas lähiseudulla kulmille missä muutkin notkuivat, alkoi tämän kotiintulo"säännön" testaus tosimielellä. Venytin kotiintulon hetkeä yhä myöhemmäksi (tai siis aikaisemmaksi aamuun) ja huomasin rajan äidilläni kulkevan aamunavetalle menossa. Jos en ollut kotona ennen hänen navetalle lähtöään, tuli noottia. Vaikka uhmasin ja hain rajojani, tein sen rakkauden pyyntönä. Minusta tuntui, ettei minusta välitetä, minua ei rakasteta, kun sain niin paljon vapautta verrattuna kavereihini. Se synnytti myös turvattomuuden tunnetta. Ristiriitaa ja hämmennystä lisäsi myös positiiviset kokemukseni vapaudesta.

Kokemukseni vapaudesta, kontrollista, rakkaudettomuudesta ja turvattomuudesta heijastui suoraan omaan käytökseeni äitinä. Minä ainakin rakastan lapsiani => pidän rajat  => kontrolloin. Metsään mentiin taas niin, että raikui...


Kontrollin vastakohta on vapaus. Pelon vastakohta on rakkaus. Jos kontrolloi, ei voi rakastaa. Jos pelkää, ei voi olla vapaa. Näin hienosti kiteytti Sanna Hidasta elämää-blogissa. Minulla nämä asiat sekoittuivat ja kietoutuivat melkoiseksi vyyhdiksi, josta pystyin ravistautumaan irti vasta tyttäreni tuotua asian hyvin totuudellisesti esiin ja laittamalla peliin riittävän kovat panokset. Siinä kohdassa oivalsin, että saadakseni pitää tyttäreni elämässäni, minun on päästettävä irti kaikesta kontrollista ja opeteltava osoittamaan rakkautta oikealla tavalla. Helpotus oli molemmin puolinen, kun pystyin päästämään kontrollista irti. Jonkin verran toki jouduimme asiaa harjoittelemaan. Minä saatoin helposti palata takaisin vanhaan ja hänen oli opittava elämään ilman "takavarmistusta".

Olin siis oppinut. että rajat eivät ole rakkautta. Rakkaudessa on kyse jostain enemmästä, vallan muusta. Olen viljellyt ahkerasti ääneenkin hyvää lastenkasvatusohjetta "Rajat ovat rakkautta". Mutta nyt olen valmis luopumaan tuosta kasvatusmetodista ja miettimään uudelleen mitä ja mikä on rakkautta. Mutta se on aihe johon palaan <3 joka hetki...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti