Ylösnouseminen

Jokainen meistä on kohdannut elämässään hetkiä, jolloin on löytänyt itsensä polvillaan, jopa rähmällään , elämän edessä. Kaikki ei mene aina niinkuin haluaisi ja toivoisi. Meidät kampittaa sairaus, tapaturma, ihmissuhdeongelma, oma pelko. Jokaisella meistä on omat heikot hetkensä ja kohtansa. Meille muodostuu hyvin varhaisina vuosina toimintamalleja, joiden avulla ratkaisemme nuo kaatumisemme.

Minä olen löytänyt itsetutkiskelun avulla oman toimintamallini elämän tiukoissa paikoissa. Minun selviytymistapani on jähmettyminen. Kun ei liiku, ei tee vääriä ratkaisuja. Sinun kehittämäsi malli voi olla vaikka vimmattu tekeminen tai jotain aivan muuta. Meillä jokaisella on oma yksilöllinen ratkaisu pelko- ja stressitilanteissa. Itse olen hyötynyt mallini tunnistamisesta. Eli tiedän milloin ja miten toimin. Joskus pystyn reagoimaan tietoisesti toisella tavalla, toisinaan tajuan vasta paljon jälkeenpäin olleeni suojelumoodi päällä.

Olen oppinut myös olemaan armollinen itseäni kohtaan. Löytäessäni itseni rähmällään elämän edessä en ala itse itseäni rankaisemaan lisää, vaan tunnistan tunteeni ja sen takana olevan täyttymättömän tarpeen. Kuivaan silmät, niistän nenän ja rakastan itseäni, annan itselleni anteeksi. Mitä hyötyisin jos siinä tilanteessa vielä ruoskisin ja rankaisisin itseäni lisää? Haluan, että tulen hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olen. Kenestä hyväksyminen alkaa? Kuka on minulle tärkein ihminen, jonka toivon minut hyväksyvän aina ja ehdoitta? Minä itse tietysti! Aina paikalla oleva, armottoman tarkkasilmäinen tuomari. Minä itse itselleni.

Kuinka paljon olenkaan elämäni aikana arvostellut, moittinut ja rankaissut itseäni...ja miten paljon tuloksekkaampaa olisi ollut käyttää sekin energia ylösnousemiseen ja matkan jatkamiseen?!

Vaikka hyvin tiedän tämän, vielä nykyäänkin tämä malli pääsee välillä yllättämään täysin. Stressitilanteissa itselleni tyypillinen käyttäytyminen vaanii aivan vieressä odottaen hetkeä jolloin pääsee ohjaksiin mestaroimaan.

Ei ole merkitystä kuinka usein kaadun rähmälleni. Ei ole merkitystä sinunkaan kaatumisillasi. Merkitystä on vain sillä, että nousemme ja jatkamme matkaamme anteeksiantoa ja kiitollisuutta tuntien. Kerta toisensa perään. Ja mikä sen suurempi rikkaus on kuin tietää, että vierellä on ihmisiä, jotka ojentavat auttavan kätensä juuri silloin ❤️

Kirjoitan tämän nyt kun olen omilla jaloillani pystyssä muistaakseni tämän, kun seuraavan kerran kerään voimiani noustakseni pystyyn. Kirjoitan tämän kiittääkseni Sinua, joka olet jossain kompurointini kohdassa ojentanut auttavan kätesi, tarjonnut lohdutusta ja kannustusta. Kiitos Ystävä!