lauantai 3. syyskuuta 2016

Mistä on äidit tehty?

Pitkän kirjoittamistauon jälkeen on tullut taas hetki, jolloin haluan koota ajatuksiani yhteen ja jakaa sinulle.

Kuukaudet Suomeen paluun jälkeen ovat olleet uuden rakentamista. 8 kk Espanjassa oli selkeä irrottautuminen vanhasta ja kauempaa oli hyvä katsella itseään ja elämänsä raameja. Nyt on ollut aivan konkreettisesti uuden luomista. Uusi koti uudella paikkakunnalla. Uudet työpaikat. Uudet ihmiset ympärillä. Luopumista läheisistä, yllättäviäkin rajan taakse siirtymisiä. 

Olen myös saanut luoda uudenlaisia tapoja itseni ja tyttärieni välille. Kaikki olemme kasvaneet ja muuttuneet, aikuistuneet ja itsenäistyneet. Nautin nähdessäni heidän etsivän, löytävän ja oivaltavan. Välillä myös satuttaa itseä, kun heitä sattuu. Olemme kaikki peräänkuuluttaneet toimivampaa yhteyttä välillemme. Etsimme edelleenkin uusia muotoja luonnolliselle perheyhteydelle monien suurien muutosten äärellä. 

Olen kaivanut sisintäni ja tarkastellut millainen äiti olen ollut, olen ja haluan olla. Olen myös saanut olla mukana seuraamassa äidiksi, isäksi ja perheeksi tulemista ja se on tuonut paljon muistoja omasta vastaavasta elämänvaiheesta. Muistan miten yllättävää oli huomata vastasyntyneen lapsen avuttomuus ja oivaltaa, miten paljon se tarvitsee minua ja läsnäoloani. Ihan konkreettisesti ympäri vuorokauden. Oma keho kohtasi monia muutoksia jo raskauden myötä. Synnytys ja siihen liittyvät asiat olivat uutta ja hämmentävää. Hormonit elivät aivan omaa elämäänsä tehden temppujaan tunteille ja mielellle. Valvomista, kipua, pelkoja, epävarmuutta, tietämättömyyttä. Mutta myös onnea, ylpeyttä, suojelunhalua, ikiaikaista naiseuden täyttymisen tunnetta. Rakkautta. 

Muutama päivä sitten kysyin tyttäreltäni, miten hän toivoo minun näyttävän rakkauttani häntä kohtaan konkreettisesti. Hänen vastauksensa riisui minut, jätti sanattomaksi. Hän toivoi minun osoittavan rakkauteni häntä kohtaan elämällä elämääni nauttien ja tehden asioita, jotka innostavat minua. Siis minua, ei häntä. Ja nimenomaan sitä kautta myös häntä. Olla malli hänelle, miten elää rakkaudellisena ihmisenä. Olin hämmentynyt ja jäin miettimään asioita jälleen kerran.

Muutama päivä myöhemmin aivan toisessa tilanteessa löysin sisältäni tyhjyyden, joka huusi äidin rakkautta. Syntymääni ja varhaislapsuuteeni liittyy asioita, jotka eivät edesauttaneet perusluottamuksen syntymistä. Välini äitiini eivät olleet lämpöiset eikä rakastavat. Vaikka äitini rakasti minua omalla tavallaan, se ei ollut tapa, jota minun persoonani tarvitsi. Hän oli oman aikakautensa vanki eikä koko elämänsä aikana oikein kunnolla pystynyt murtautumaan ulos laatikostaan. Minä olen tehnyt tuota ulosmurtautumista jo yli 10 vuotta. Tyttäreni on aloittanut sen samoihin aikoihin. Minä olen jo pitkällä ja minne vielä ehdinkään! Ja mitä ehtii muuttua totuudessa ja rakkaudessa elämisen suhteen tyttäreni kohdalla? Näin sukupolvet vierivät ja asiat muuttuvat. Onneksi.

Äidit on tehty unettomista öistä, hoivaamisesta, toisten huomioon ottamisesta ja rakkaudesta <3
Ainakin. Ja omien haaveiden todeksi elämisestä, totta tosiaan.


2 kommenttia: