Ylösnouseminen

Jokainen meistä on kohdannut elämässään hetkiä, jolloin on löytänyt itsensä polvillaan, jopa rähmällään , elämän edessä. Kaikki ei mene aina niinkuin haluaisi ja toivoisi. Meidät kampittaa sairaus, tapaturma, ihmissuhdeongelma, oma pelko. Jokaisella meistä on omat heikot hetkensä ja kohtansa. Meille muodostuu hyvin varhaisina vuosina toimintamalleja, joiden avulla ratkaisemme nuo kaatumisemme.

Minä olen löytänyt itsetutkiskelun avulla oman toimintamallini elämän tiukoissa paikoissa. Minun selviytymistapani on jähmettyminen. Kun ei liiku, ei tee vääriä ratkaisuja. Sinun kehittämäsi malli voi olla vaikka vimmattu tekeminen tai jotain aivan muuta. Meillä jokaisella on oma yksilöllinen ratkaisu pelko- ja stressitilanteissa. Itse olen hyötynyt mallini tunnistamisesta. Eli tiedän milloin ja miten toimin. Joskus pystyn reagoimaan tietoisesti toisella tavalla, toisinaan tajuan vasta paljon jälkeenpäin olleeni suojelumoodi päällä.

Olen oppinut myös olemaan armollinen itseäni kohtaan. Löytäessäni itseni rähmällään elämän edessä en ala itse itseäni rankaisemaan lisää, vaan tunnistan tunteeni ja sen takana olevan täyttymättömän tarpeen. Kuivaan silmät, niistän nenän ja rakastan itseäni, annan itselleni anteeksi. Mitä hyötyisin jos siinä tilanteessa vielä ruoskisin ja rankaisisin itseäni lisää? Haluan, että tulen hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olen. Kenestä hyväksyminen alkaa? Kuka on minulle tärkein ihminen, jonka toivon minut hyväksyvän aina ja ehdoitta? Minä itse tietysti! Aina paikalla oleva, armottoman tarkkasilmäinen tuomari. Minä itse itselleni.

Kuinka paljon olenkaan elämäni aikana arvostellut, moittinut ja rankaissut itseäni...ja miten paljon tuloksekkaampaa olisi ollut käyttää sekin energia ylösnousemiseen ja matkan jatkamiseen?!

Vaikka hyvin tiedän tämän, vielä nykyäänkin tämä malli pääsee välillä yllättämään täysin. Stressitilanteissa itselleni tyypillinen käyttäytyminen vaanii aivan vieressä odottaen hetkeä jolloin pääsee ohjaksiin mestaroimaan.

Ei ole merkitystä kuinka usein kaadun rähmälleni. Ei ole merkitystä sinunkaan kaatumisillasi. Merkitystä on vain sillä, että nousemme ja jatkamme matkaamme anteeksiantoa ja kiitollisuutta tuntien. Kerta toisensa perään. Ja mikä sen suurempi rikkaus on kuin tietää, että vierellä on ihmisiä, jotka ojentavat auttavan kätensä juuri silloin ❤️

Kirjoitan tämän nyt kun olen omilla jaloillani pystyssä muistaakseni tämän, kun seuraavan kerran kerään voimiani noustakseni pystyyn. Kirjoitan tämän kiittääkseni Sinua, joka olet jossain kompurointini kohdassa ojentanut auttavan kätesi, tarjonnut lohdutusta ja kannustusta. Kiitos Ystävä!

Luomisvoima

Uuden luominen on elämän perusta. Mikä on uutta? Voiko oikeasti luoda mitään uutta? Eikö kaikki ole jo olemassa?  Mitä on luominen?

Olen viime ajat viettänyt tiiviisti prosessissa. Etsimässä aineksia, sekoittelemassa ja makustelemassa.

Prosessissa on monia vaiheita. Ensimmäinen ja tärkein on nähdä visio lopputuloksesta. Se asia, kokonaisuus, juttu, luomus, mitä kohti aloitan matkani. Kuten leipomisessa, ensin päätän mitä olen leipomassa. Visio. Päämäärä. Maali.

Tuo visio antaa minulle suunnan. Se antaa minulle motivaation, innostuksen. Se antaa suuntaviivoja mistä aineksista alan lopputulosta kokoamaan. Aineksia, jotka ovat jo olemassa. Raaka-aineita, jotka ovat kaikkien käytettävissä sellaisinaan. 

Se, miten kukin meistä käyttää kaikkea ympärillämme olevaa raaka-ainetta, on luomista. Se voima ja tyyli, millä sekoitamme aineksista massan, on meidän kunkin persoonallisuudesta kiinni. Toinen mittaa ainekset hyvin huolellisesti ja tarkasti ja käyttää hyväkseen ehkä jo joidenkin edelläkulkeneiden toimiviksi havaittuja sekoitussuhteita. Toinen käyttää näppituntumaa, luottaa intuitioonsa, saattaa korvata osan aineksista erilaisilla. Taikina rakentuu. 

Pullataikina vaatii enemmän vaivaamista saadakseen tarvittavan rakenteen, sitkon. Tehtäessä marenkia valkuaisvaahtoa on vatkattava hyvinkin voimakkaasti, käytettävä voimaa, energiaa. Joissakin taikinoissa erilaiset ainesosat nostellaan yhteen ja sekoitetaan hyvin hellävaraisesti. Taikinan tekemisessä on oltava käsitys eri raaka-aineiden perusominaisuuksista. Miten eri ainesosat käyttäytyvät yhdessä, miten ne toimivat ylipäätään ja mikä on niille ominaista, missä ne ovat parhaimmillaan. Tuntemalla peruslainalaisuuksia minun on helpompi lähteä soveltamaan. Mutta joskus parhaat jutut syntyvät myös ns. erehdyksen tai sattuman kautta. Laitanko vahingossa jotain muuta kuin mitä oli tarkoitus, aivan eri määrän tai eri järjestyksessä. Ja lopputulos yllättää.

Taikinan synnyttyä on edessä vielä lopputuloksesta riippuen erilaisia valmisteluvaiheita. Kypsyttelyä, esillelaittoa, annostelua, koristelua.... Työtä, tekemistä, suorittamista, työvaiheita.

Olen oppinut itsestäni paljon meneillään olevan luomisprosessin aikana. Olen löytänyt osa-alueita, jotka saan toimimaan. Olen tunnistanut kohtia, joissa ominaisuuteni tulevat haastetuiksia. Ja kohtia, joihin minulla ei ole omassa kaapissa minkäänlaisia aineksia. Tärkeää on ollut myös huomata milloin tarvitsen hiljaisuutta, rauhaa ja milloin yhteistyötä, tekemisen meininkiä, toisten nostattavaa energiaa. Molempia tarvitsen, jotta prosessi etenee.

Vision lisäksi toinen tärkea asia luomisessa on nälkä. Jos minulla ei ole nälkä, en lähde kaapeissani olevista raaka-aineista valmistamaan ruokaa. Jos nälkäni on ryöstäytynyt käsistä, saatan tarvita ruuan hyvin nopeasti tai pienen välipalan ennen varsinaista ateriaa. Tarve. Syy. Motivaatio.

Ruoka tai leipomus ei silti synny, vaikka kaapissa olisi raaka-aineet ja tekijällä nälkä. Tarvitaan taitoja ja työvälineitä. Resurssit. Voimavarat. Taidot.

Mutta kun kaikki kohtaa: resepti, ainekset, tahtotila ja toteuttaminen .... uunista alkaa leviämään veden kielelle nostattava tuoksu.....luominen on synnyttämässä jotain uutta, konkreettista. 

Luomisprosessista syntyy uusi luomus!