Syksy on hyvästien aikaa

Syksy.

Loppuja.
Irtipäästämisiä.
Myrskyjä.

Odotusta, hiljaisuutta, toivoa, ymmärrystä, rauhaa.

Jos en päästä irti
kädestäsi,
sydämestäsi,
sielustasi,
en voi kurkottaa takaisin.
Kokea kotiinpaluuta.

Jokin muisto. Jokin pysyvä jälki.
Minussa. Sinussa. Meissä.
On. Nyt.
On. Aina.

Rakkauden kosketuksen jälki.
Poispyyhkiytymätön.
Ikuinen.
Sanaton.

***
Tyttäreni on pakkaamassa rinkkaansa, jättämässä hyvästejään, purjehtimassa uusi tuuli purjeissaan.
Äidin ylpeys. Äidin haikeus. Ikävä ja suru, ilo ja riemu. Tieto, että side välillämme on ikuinen, katkeamaton, riippumaton etäisyyksistä.

Niin monesti olen ollut itse Lähtijä. Koskaan en ole palannut samanlaisena, vaan montaa kokemusta rikkaampana. Elämäni lähdöt. Aina matkatavaroissa on ollut innostusta ja iloa, mutta myös haikeutta ja pelkoa. Lähteminen on minulle helpompaa kuin jääminen. Irrottautuminen on helpompaa kuin irtipäästäminen.
Helppoa vai vaikeaa, sitä ei Elämä kysele vaan jatkaa matkaansa...

Lähtö jättää jälkensä. Äitini Elämän lähdöt eivät olleet omasta aloitteesta tehtyjä. Sota saneli, sota ajoi pienen haavoittuvan kulkijan isolle matkalle kohti tuntematonta. Tuo matka jätti lähtemättömät jälkensä, joiden heikko kaiku kuuluu vielä tyttärienikin askelissa.

Lähtö tarjoaa paljon mahdollisuuksia, sekä matkalle lähtijälle että kotiinpaluuta odottamaan jäävälle. Mahdollisuuden lähentyä, löytää kaukaa sen mitä ei lähellä näe. Nähdä metsä puilta. Ymmärtää juurensa.
Levittää oksansa täyteen laajuuteensa ja kasvaa...KASVAA!

Kasvunmahdollisuus on sekä uuteen paikkaan juurtuvalle että entiseen jäävälle. Molemmilla on tilaa kasvaa kohti omaa täydellisyyttään. Kasvaessaan löytää uusia ihmisiä, ilmiöitä ja asioita ympäriltään. Otan vastaan tämän mahdollisuuden kiitollisena ja jään odottamaan mitä kauas kurottavat oksani tavoittavat. Ja niin uskon ja tiedän myös tyttärieni tekevän <3

Yhdessä olemme enemmän

Eilen olin kuuntelemassa innostavia alustuksia kasvuyrittäjille. Olin ilahtanut siitä, miten lähes jokainen puheenvuoron käyttänyt toi esille ihmiset yrityksen tärkeimpänä voimavarana, innostuksen ja sitkeyden eteenpäin vievinä tekijöinä, läsnäolon ja oman itsensä kehittämisen tärkeyden. Sanat olivat mannaa sielulleni ja sydämelleni, sillä onhan oma intohimoni juuri näissä asioissa! Mutta vielä näiden ylitse nousi uusi ajatus, ehkä vielä heikkona, mutta minulle selvästi aistittavissa: YHDESSÄ TEKEMINEN.

Tilaisuuden jälkeen kokoonnuin rakkaiden tyttärieni kanssa saman pöydän ääreen. Toisen tyttären edessä oleva "menolippu ja vuoden viisumi takataskussa" -matka toiselle puolelle maapalloa tiivisti meidän olemistamme hetkessä, koska emme voi tietää milloin seuraavan kerran voimme kokoontua yhteen näin konkreettisella tavalla. Illalla vetämässäni ryhmämeditaatiossa jokainen mukanaolija sai jälleen huomata miten ryhmä antaa voimaa ja syvyyttä jokaisen omaan kokemukseen ja harjoitukseen. Jokaisessa päivän kohtaamisessa minulle näytettiin yhteen kokoontumisen halua, tarvetta ja voimaa!

Ihminen on laumaeläin. Kautta aikojen olemme etsineet laumasta suojaa, turvaa, synergiaa. Tätä tarvetta on täytetty monin eri tavoin eri kulttuureissa eri aikoina. Jos peruutamme oikein kauas taaksepäin, on löydettävissä todisteita matriarkaalisista kulttuureista, jotka perustuivat naiseen, äitiyteen ja lajin jatkumiseen. Noissa kulttuureissa ei edes tunnettu sanaa isä. Lapsi ei ollut sidoksissa siittäjäänsä vaan synnyttäjäänsä. Vuosituhansien saatossa olemme tulleet vahvasti miesvaltaiseen ajattelutapaan sukusiteiden muodostajana. Mutta useimmiten nainen, äiti, on ollut se ihmiset yhteenkokoava voima. Naisenergian ilmentymiseen liittyy vahvasti yhdessä tekeminen, samasta padasta syöminen, saman nuotion ääreen kokoontuminen, voimavarojen yhdistäminen kaikkien hyödyksi. En ota kantaa siitä kumpi on parempi tai huonompi, haluan vain tuoda esille feminiinisen ja maskuliinisen voiman eroavaisuuden. Muistutan myös, että meissä jokaisessa on yksilötasolla nuo kaksi vastakkaista voimaa. Kaksi erilaista voimaa, joiden välinen tasapaino on tavoitteemme saadaksemme elämäämme tasapainon.

Olen jo lapsuudessani saanut vahvan mallin yhdessä tekemiseen. Näin sadonkorjuuaikana kokoonnuttiin milloin omalle, milloin naapurin perunamaalle yhteiseen ponnistukseen sadon korjaamiseksi. Marja- ja sienimetsään lähdettiin perheen ja suvun voimin. Maatalouskoneet hankittiin pienviljelijäseuralle yhdessä ja ne olivat kaikkien jäsenien käytössä. Maatilan tuotteet markkinoitiin osuuskuntien kautta. Vähitellen matkalla kohti vuosituhannen viimeisiä vuosikymmeniä yksilöllisyyttä alettiin korostaa. Perheet pienenivät, kilpailtiin niin töissä kuin vapaa-ajalla toisia vastaan oman hyvinvoinnin parantamiseksi. Ikäänkuin kaikki resurssit olisivat olleet rajallisia ja jokaisen oli kahmittava niitä mahdollisimman paljon itselleen, omaan taskuunsa. 

Aloimme rakentaa ympärillemme yksilöä korostavia muureja. Samalla eristimme itseämme yksinäisyyden vankilaan. Miten peilautuu tähän viime vuosien suositut ohjelmaformaatit, joissa kerätään yhteen joukko, josta aletaan äänestämään pois osanottajia? Niiden vastapainoksi on noussut huimaan suosioon Vain elämää -ohjelma, joka perustuu yhdessä tekemiseen, jakamiseen eikä nolaamiseen tai kilpailemiseen. 

Aika on muuttumassa! Onneksi!

Oma innostukseni ja panostukseni nyt ja tulevaisuudessa suuntautuu yhdessä tekemiseen. Haluan tarjota niin yrittäjille, kuluttajille, jokaiselle ihmiselle ikään, sukupuoleen, yhteiskunnallisen asemaan katsomatta mahdollisuuden tuntea kuuluvansa yhteisöön. Voit tehdä työtäsi, viettää vapaa-aikaasi, huolehtia omasta ja toisten hyvinvoinnista yhdessä omien laumanjäseniesi kanssa. Mielelläni liittäisin tähän myös asumisen...saa nähdä...

Pysy kuulolla ja ennen kaikkea, liity mukaan ❤️

Työhyvinvointi

Työhyvinvointi on monellakin tapaa minulle tuttu ja rakas aihe. Myös aina yhtä ajankohtainen. Eilen kääntyi uusi lehti tällä alueella, kun sain vetää opiskelutovereilleni iltapäivän aiheesta. Tunsin olevani  juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan tuodessani Life Coach - koulutuksen antamia käytännön asioita työhyvinvoinnista yrittäjien johtamiskoulutukseen. Yhdessä kartoitimme tämän hetkistä tilannettamme ei ainoastaan työhyvinvoinnin osalta vaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Toivon ja uskon, että iltapäivän aikana yksi jos toinenkin sai oivalluksia liittyen hyvinvointiinsa. Tämä on juuri sitä mitä haluan olla tekemässä!

Maatalon tyttärenä työ on ollut läsnä elämässä pienestä pitäen. Muistan ne uuvuttavan pitkät sokerijuurikasrivit ja hikiset päivät harvennuskuokka kädessä. Navetta ja sikala tulivat tutuiksi, puhumattakaan kotitaloustöistä. Polttopuuvarasto, marjapuskat, kasvimaa, heinälato, perunapelto, metsämarjojen ja sienien kerääminen. Työnteko oli läsnä jokaisessa päivässä jollakin tavalla. Ensimmäiset rahapalkkani tulivat kunnan maatalouslomituksesta ja 4H- kerhon muovisäkkikeräyksistä.

Silloin ei työhyvinvoinnista puhuttu tai minä en käsitettä tuntenut. Maatilan arjessa oppi sen, että työt oli tehtävä oli arki tai pyhä, olit terve tai kipeä. Kiitoskaan ei siihen aikaan ollut korkealle arvostettu asia. Äitini oli melkoinen työnsankaritar. "Vie mennes, tuo tulles, tee siellä ollessas" ei ollut vain sanonta, vaan arjen muistutus siitä, että työtä riitti joka hetkeksi eikä se koskaan loppunut. Loputonta kilpajuoksua. Aamunavetan jälkeen marjaan ja sieneen, sieltä hän tuli täysien marjaämpäreiden kanssa sienet huivinyytissä ja metsästä kerätyt uunipuut kainalossa tekemään ruokaa ja uudelleen navettaan. Illalla hän istahti keinuun tv:n ääreen, mutta silloinkin sukkapuikot kilisivät milloin rauhallisemmin milloin kipakammin. Raskas jokapäiväinen työ näkyi äidin kehossa ja niukka elämä säilyi mielessä puutteen tunteena.

Jossakin vaiheessa itse tutustui sellaisiin asioihin kuin työterveys, ergonomia, perehdyttäminen, kehityskeskustelu. Vähitellen vuosikymmenien kuluessa alkoi kaikilla isommilla työpaikoilla olla itsestäänselvyys em. asioiden olemassaolosta. Tulivatpa tutuiksi termit tyky-päivät ja virkistystoiminta. Tyttäreni ovat oppineet omissa kesätyöpaikoissaan alusta asti saamaan perehdytyksen mm. varhaisen välittämisen malliin, fyysiseen hyvinvointiin ja ulkoisiin olosuhteisiin liittyvät asiat ovat olleet hyvin hoidettuja. Edelleen on vaikeuksia työhön perehdyttämisen ja johtamisen kautta syntyvään työhyvinvointiin.

Työhyvinvoinnin karu kääntöpuoli tulee esille kun hyvinvointi häviää. Sairastut fyysisesti tai henkisesti. Elämän tasapaino horjuu. Työ vie enemmän kuin antaa tai muut elämänalueet rasittavat meitä kohtuuttomasti. Tämän olen kokenut itse ja lähipiirissäni monin eri tavoin. Työuupumus, vakava sairastuminen, työpaikkakiusaaminen, huonot työolot, puutteellinen perehdytys, alkoholismi, pysyvästi vammauttavat työtapaturmat ovat nekin tulleet tutuiksi elämässäni. Ja yhtä monta erilaista tapaa hoitaa nämä tilanteet.

Mitä on työhyvinvointi tänään? Mielekästä tekemistä omasta intohimosta ilman liiallista byrokratiaa luottamuksella, että perusasiat on kunnossa. Vaikutusmahdollisuuksia ja joustamista molemmin puolin. Ihmisen huomioimista kokonaisuutena. Läsnäoloa ja kuuntelua, toimivaa dialogia. Vuorovaikutustaitoja. Edellytysten luomista. Esteiden poistamista. Erilaisuuden hyväksymistä, ymmärtämistä ja tukemista. Ihmistuntemusta. Itsensä tuntemista. Vahvuuksien esilletuontia ja heikkouksien vahvistamista. Onko sinun työpaikallasi näin?